EHDOKKAAMME EDUSKUNTAVAALEISSA 2011
Marja-Leena Leppänen

Marja-Leena Leppänen

-  Lappeenranta
lpr.laatusiivous@co.inet.fi

Heikommista on huolehdittava

Toimitusjohtaja, yrittäjä, Lappeenrannan kaupungin valtuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Perussuomalaisten Naisten puheenjohtajana toiminut jo yli 10 vuotta, ollut Kymen piirijärjestön puheenjohtajana 1988-1998 ja sen jälkeen piirisihteerinä, ja edelleen. Kasvatus -ja opetuslautakunnan jäsen, Kulttuurilautakunnan jäsen ja Vammaisneuvoston varapuheenjohtaja, mukana puoluetyössä hyvin pitkään.

Politiikka on tahdon asia, minä tahdon parantaa maailmaa – olen pienestä tytöstä asti ollut pahoillani siitä että olemme eriarvoisia.

Aatemaailmamme on juuri sitä mikä minun on helppo omaksua, halutaan parempaa Suomea, tasavertaisempaa, oikeudenmukaisempaa, rehellisempää.

Lähellä sydäntä ovat siis työttömät, yksinhuoltajat, omaishoitajat, vammaiset, pienituloiset naiset, rintamamiehet ja naiset, huono-osaiset, lapsiperheet.

Suomi on hyvä maa, mutta on vielä korjattavaa, köyhiä ihmisiä on aivan liian paljon. Kakku on jaettu kovin eriarvoisesti. Hyvinvointivaltiosta ei voida puhua. Työttömyysturvalaki on torso, meillä on satoja tuhansia ihmisiä työttömänä, lakiin pitäisi tehdä korjaus joka sallisi pienet tulot osa-aikaisesta työstä työttömälle. Eikä tästä aiheutuisi päivärahan menettämistä. Tulorajana olemme pitäneet noin 500 € kuukausiansiota. Toteutuessaan laki ei vaatisi budjetointia, vain hyvää tahtoa eduskunnalta. Tämä on yksi asia josta olen puhunut ja puhunut, ja se vielä toteutuu.

Omaishoitajien asemaan haluamme pikaisia korjauksia, Kelan tulee maksaa heille heidän ympäri vuorokauden kestävästä palvelutyöstään kohtuullinen korvaus joka on oltava vähintään 900 € kuukaudessa. Jokaisen hoidettavan kohdalta yhteiskunta säästää laitospaikan verran.

Lapsiperheiden pahoinvointi näkyy huostaanotoissa ja lastensuojeluun tarvittavissa miljoonissa. Vastuuttoman politiikan seurauksista kärsivät juuri lapset. Neuvolatoiminta ja perheneuvonta kiireellisesti takaisin kuntien palveluvalikoimaan .

Mottoni: yrittämällä ja työtä tekemällä ihminen menestyy ja pärjää.

  

RSS-syötteetFacebook

Lue Timon plokia

kansanedustajat

Ehdokkaaksi

Lue-peruslehti

Totuuksia EU:sta

Taloudenhallinta

Komissio

Taysistunto

Liittovaltiokehitys

Perussopimukset

SampoTerholinkki

Eduskuntalinkki

Lista