Perussuomalaiset

ti 10.6.2014

Lakivaliokunnan perussuomalaiset vastustavat syyteneuvottelujärjestelmän käyttöönottoa

Tiedote 10.6.2014

Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen ja Mika Niikko ovat jättäneet eduskunnan lakivaliokunnassa vastalauseen syyteneuvottelua koskevasta lainsäädännöstä ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamisesta. Vastalauseessa he katsoivat, että suomalaiseen oikeusjärjestelmään sopimaton syyteneuvottelu loukkaisi yhdenvertaisuutta lain edessä. Tällöin syyttäjä voisi esimerkiksi tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan kanssa tuomioesityksen, jossa vastaaja tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä.

Lakivaliokunnan perussuomalaiset katsoivat myös, että koska yhdenvertaisuudessa on kysymys erittäin merkittävästä asiasta, eivät esityksen taustalla olevat taloudelliset syyt saa tarkoittaa lainsäätäjän toimintaan kohdistuvan yhdenvertaisuuden toteuttamisen syrjäyttämistä. Lisäksi esitykseen sisältyi lukuisia muitakin epäkohtia, joiden vuoksi esitystä ei voitu järkevällä tavalla sovittaa suomalaiseen oikeusjärjestelmään.

Juvonen ja Niikko arvostelivat myös lain valmistelua, joka asiassa oli ollut työryhmämuotoinen. Heidän mielestään tällaiset tärkeät lakihankkeet tulisi valmistella laajapohjaisemmin.

Lisätiedot:

Kansanedustaja Arja Juvonen
puh. 050 531 1108

Kansanedustaja Mika Niikko
puh. 050 512 051