Perussuomalaiset

ke 11.6.2014

Perussuomalaisten vaihtoehto tukee kasvua ja työllisyyttä hallitusta paremmin

Perussuomalaiset ovat tänään valtiovarainvaliokunnassa jättäneet vastalauseen mietintöön julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018.

Hallituksen esityksestä poiketen perussuomalaisten oman vaihtoehdon yleinen finanssipoliittinen linja noudattaa talouden asiantuntijoiden neuvoja ja tukee hallitusta paremmin kasvua ja työllisyyttä.

Perussuomalaiset sopeuttaisivat hallitusta vähemmän kehyskauden alkupuolella, mutta tahtia kiristettäisiin kehyskauden loppuvuosina, jolloin Suomen talouden ennustetaan olevan tukevammalla pohjalla.

– Vaihtoehdossamme olisi kehyskauden lopussa valtionvelkaa hiukan hallituksen vaihtoehtoa vähemmän. Kun vielä otetaan huomioon, että käyttäisimme valtion omaisuuden myyntitulot kokonaisuudessaan kasvu- ja investointipakettiin, paranisi valtiontalouden tasapaino vaihtoehdollamme varovaisestikin arvioiden satoja miljoonia, kertoo valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Kettunen.

Toisin kuin hallitus, perussuomalaiset eivät käyttäisi valtion omaisuuden myyntituloja vanhojen velkojen maksuun, vaan ne käytettäisiin kokonaan miljardien korjausvelkaa pienentävien ja tulevaa talouskasvua tukevien investointien rahoittamiseksi.

– Maamme on täynnä kohteita, jotka nykytilanteessa tuottavat taatusti paremmin kuin valtionvelan takaisinmaksu. Hallituksen valitsema linja onkin lähinnä valtion omaisuuden haaskausta, Kettunen toteaa.

Nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta perussuomalaiset eivät ole valmiita kohdentamaan säästöjä ja leikkauksia kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin.

– Emme leikkaisi lapsilisiä emmekä eläkeindeksejä. Lisäksi panostaisimme erityisesti pienituloisten hyvinvoinnin kannalta keskeisiin kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin 300 miljoonaa hallitusta enemmän, ja omaishoidontukeen tekisimme tasokorotuksen, Kettunen luettelee.

Talouskasvumme ja työllisyyden kannalta keskeisen pk-sektorin kasvua ja työllistämismahdollisuuksia perussuomalaiset parantaisivat nostamalla alv:n alaisen toiminnan alarajaa, toteuttamalla työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yhteisöverotuksen sekä nostamalla kotitalousvähennyksen määrää.

Nykyisen, lähinnä venäläisiä hyödyttävän energiapolitiikan sijasta perussuomalaiset ottaisivat tavoitteeksi kohtuuhintaisen ja kotimaisen energian.

– Verotusta sekä tuki- ja lupapolitiikkaa järkeistämällä parantaisimme kotimaisen energian kuten turpeen ja pienpuuenergian asemaa suhteessa kivihiileen ja muuhun tuontienergiaan. Lisäksi kohentaisimme vientisektorin kilpailukykyä alentamalla yhteensä 450 miljoonalla eurolla energiaveroja ja peruisimme kokonaan komissionkin hampaisiin joutuneen järjettömän Windfall-veron. Emme myöskään korottaisi ajoneuvoveroa emmekä poistaisi taksien autoveroetua, ja kilometrikorvaukset palauttaisimme vuoden 2012 tasolle.

Hallituksen päätöstä leikata työllisyysmäärärahoja perussuomalaiset pitävät vastuuttomana.

– Katsomme, että panoksia työttömyyden torjuntaan olisi pikemminkin syytä lisätä ja kohdentaa ne erityisesti nuorten ja yli 50-vuotiaden työllisyyden edistämiseen, Kettunen toteaa.

Säästöjä perussuomalaiset hakisivat toteuttamalla kehitysapurahaston, joka siirtää vastuun kehitysavun rahoittamisesta Suomen valtiolta ensisijaisesti yksittäiselle kansalaiselle. Samoin tehottomissa yritystuissa riittää runsaasti karsimista.

– Verotuksen oikeudenmukaisuutta parantaisimme verottamalla suuria osinko- sekä ansiotuloja hallitusta ankarammin ja pienituloisia taas hallitusta kevyemmin. Olisimme myös valmiita palauttamaan varallisuusveron ja poistamaan tehottomia verotukia.

Lisätietoja:

Pentti Kettunen
puh. 044 029 6681