Perussuomalaiset

ti 4.8.2015 Muokattu ti 4.8.2015 09:17

Puoluekokokouksen toritapahtuma perutaan

Lehdistötiedote | Perussuomalaisten Turussa 8-9.8.2015 järjestettävä puoluekokous on puolueen 20-vuotisjuhlakokous. Tilaisuudessa juhlistamme menestyksekästä taivaltamme ja käsittelemme ajankohtaisia asioita sekä linjaamme tulevaisuutta.

Perussuomalaiset ovat tehneet menestyksekästä politiikkaa ja kansalaiset ovat äänestämällä antaneet meille luottamuksensa. Meidän menestyksemme on joillekin liian kova pala purtavaksi. Tämä aiheuttaa lieveilmiöitä. Rähinöintiäkin.

Perussuomalaiset on päättänyt perua puoluekokouksen yhteydessä järjestettävän toritapahtuman. Haluamme varmistaa, että juhlakokoustamme ei häiritä ulkopuolisten ryhmien taholta. Haluamme myötävaikuttaa siihen, että poliittinen toiminta sujuu hyvässä järjestyksessä, kenenkään häiritsemättä.

Kun tapaus Immonen tuli julkisuuteen, moni politiikassa ja mediassa toimiva koki tilaisuutensa tulleen. Perussuomalaisia kohtaan masinoidut vihanpuheet saavuttivat nopeasti käsittämättömät mittasuhteet. Eikä loppua tälle ole näkyvissä.

On erittäin valitettavaa, että Yle ja muut tiedotusvälineet ovat jatkaneet määrätietoisesti puolueemme mustamaalaamista. Kun nämä vihapuheita ylläpitävät tahot eivät pystyneet estämään perussuomalaisten vaalimenestystä ja hallitusvastuuseen nousua, niin nyt yritetään mitä ihmeellisimmillä syillä kammeta meitä pois hallituksesta.

Perussuomalaiseen päätöksentekoon ei voi vaikuttaa rähinöimällä eikä uhkailuilla. Perussuomalaiset käsittelevät asiat hyvässä järjestyksessä, asianosaisia kuullen.

Kun puoluejohto ilmoitti selkeällä suomenkielellä, että tapaus Immonen käsitellään puoleemme sääntöjen mukaisesti eduskuntaryhmässä, niin tämän olisi luullut riittävän. Perussuomalaiset eivät tule yhdenkään jäsenensä kohdalla tekemään päätöksiä mielenosoitusten pohjalta. Jokainen jäsenemme on länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen piirissä – ensin kuullaan ja sitten vasta tuomitaan, jos tarvetta on. Oikeus tulla kuulluksi on keskeinen ihmisoikeus. On uskomatonta, että niin moni on ollut valmis luopumaan tästä keskeisestä ihmisoikeusperiaatteesta.

Keskitymme Logomossa järjestettävään tilaisuuteen ja niihin maan tulevaisuuden kannalta elintärkeisiin kysymyksiin, joita käsittelemään perussuomalaiset ovat kokoontuneet.

Perussuomalaiset ovat määrätietoisesti vaatineet maahanmuuton järkiperäistämistä ja todellisten kustannusten selvittämistä. Perussuomalaiset ovat niin ikään olleet määrätietoisesti tukkimassa suomalaisten veroeurojen ohjaamista euron pelastusprojektin varjolla pankkiireille. Suomalaisen työn ja yrittämisen puolustaminen on politiikkamme keskeisin tavoite. Nämä tavoitteet ovat kaikkien suomalaisten tiedossa. Näiden tavoitteiden hyväksi me olemme työskennelleet määrätietoisesti ja tulemme jatkossakin työskentelemään.

Matti Putkonen

Työmies
0400-904 447