Perussuomalaiset

pe 20.2.2015

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset: Ulkomaiselta hoitohenkilöstöltä edellytettävä parempaa kielitaitoa

Tiedote 20.2.2015

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat jättäneet valiokunnassa vastalauseen liittyen ulkomaisen hoitohenkilöstön kielitaitovaatimuksiin. Vastalauseeseen sisältyvistä lausumista äänestettiin tänään. Kaikki muut puolueet vastustivat perussuomalaisten esityksiä.

Perussuomalaiset esittivät toimia mm. kielitaitovaatimusten nostamiseksi ja niiden yhtenäistämiseksi.
– Katsomme, että hallituksen esitys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetusta laista ei turvaa ulkomailta Suomeen tulevan terveydenhuollon henkilöstön riittävää kielitaitoa, toteaa perussuomalaisten valiokuntavastaavana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa toimiva kansanedustaja Hanna Mäntylä.
Tällä hetkellä ulkomailta Suomeen tulevien terveydenhuollon työntekijöiden kielitaidon varmistamiskäytännöt vaihtelevat. EU/ETA-valtioiden ulkopuolelta tulevilta vaaditaan todistusta toisen kotimaisen kielen taidosta ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen yhteydessä, mutta EU/ETA- valtion kansalaisilta tätä ei edellytetä.

Perussuomalaiset muistuttavat, että potilasturvallisuus ei kansalaisuuksia tunne.

– Mielestämme kaikilta ulkomailta tulevilta hoitoalalle pyrkiviltä hakijoilta on edellytettävä riittävän hyvää kielitaitoa. Ulkomailta Suomeen tulevien lääkäreiden kielitaidossa on havaittu puutteita ja mielestämme on tärkeää, että tilanne korjataan. Katsomme myös, että kielitaitovaatimuksia tulee nostaa, jotta potilasturvallisuus toteutuu muuallakin kuin paperilla, Mäntylä toteaa.

Lisätietoja:

Hanna Mäntylä
puh. 050 512 0497

Johanna Jurva
puh. 050 512 0132

Ari Jalonen
puh. 050 512 0851

Anne Louhelainen
puh. 050 512 428