Perussuomalaiset

ke 1.10.2014

Suomen talous uuteen nousuun PS-kärkihankkeilla – Turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ei säästetä

Kansanedustaja Pentti Kettunen esittää vuoden 2015 talousarvioon määrärahoja Suomen taloutta ja hyvinvointia edistäviin tie- ja rautatieinvestointeihin. Itä- ja Pohjois-Suomen metsätalouden ja kaivostoiminnan kannalta on elintärkeää saada alueelle toimivat ja raskaan liikenteen kestävät tieosuudet. Myös muu elinkeinotoiminta ja matkailu sekä asuminen on turvattava. Tämä on mahdollista vain, mikäli valtio ymmärtää investoida ja rakentaa Itä- ja Pohjois-Suomeen toimivat ja kestävät maantie- ja rautatieyhteydet.

Kettunen peräänkuuluttaakin valtiolta taloudellista panostusta Itä- ja Pohjois-Suomen tie- ja rautatieverkoston perusparannus- ja kehittämistoimenpiteisiin:

  1. Oulu-Kuusamontie-Mustavaaran kaivos –tieosuudelle on rakennettava riittävän kantavuuden omaava maantie;
  2. Kontiomäki-Taivalkoski –välillä on suunniteltava uusi rautatieyhteys Mustavaaran kaivostoimintaa varten;
  3. Vuoreslahdentie Kajaanin kaupungissa on päällystettävä lisääntyvän asuin- ja lomarakentamisen takia;
  4. Kainuun heikkokuntoiset soratiet on päällystettävä liikenneturvallisuuden vuoksi;
  5. Nk. Jäämeren rautatien suunnittelu- ja selvitystyö Pohjoiselle jäämerelle on aloitettava välittömästi Suomen vientiä uhkaavien EU-sääntöjen ja Venäjä-pakotteiden takia.

Jäämeren rautatie yhdistää Itä- ja Pohjois-Suomen Koillisväylälle ja se avaisi Suomelle vaihtoehtoisen tavaroiden kuljetus- ja laivausreitin maailmanmarkkinoille. Toteutuessaan rautatiehanke olisi todellinen infrastruktuurihanke, jolla olisi Suomen talouden ja hyvinvoinnin kannalta kauaskantoisia vaikutuksia. Tämä on jo ymmärretty Itä- ja Pohjois-Suomen alueella. Hanke on tällä hetkellä yksi Kainuun Liiton kärkihankkeista.

Myös Perussuomalaisten eduskuntaryhmä patistaa hallitusta tekemään korjausliikkeen ja muuttamaan vuoden 2015 talousarvioesitykseen sisällytettyjä menoeriä. Taloudellisia resursseja tulisi nyt suunnata erityisesti niille sektoreille, joissa Suomea uhkaava turvallisuus- ja hyvinvointivaje voidaan estää.

Hallituksen vuoden 2015 talousarvioesityksestä tulisi ryhmän mukaan vähentää

  1. Suomen Pankin eräiden sijoitustuottojen siirtoon Kreikan valtiolle osoitetusta määrärahasta 27 000 000 euroa.
  2. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön osoitetusta määrärahasta 515 300 000 euroa  – Perussuomalaisten kehitysyhteistyötä koskeva vapaaehtoisuuteen perustuva uusi rahoitusmalli säästää kehitysyhteistyökustannuksia.
  3. Puoluetoiminnan tukemiseen osoitetuista määrärahoista 3 100 000 euroa.

Sen sijaan määrärahaa tulisi ryhmän mukaan lisätä

  1. Sotilaallisen maanpuolustuksen toimintamenoihin 38 463 000 euroa, jolla perutaan sotilaallisen maanpuolustuksen toimintamenoihin ehdotettu leikkaus.
  2. Poliisin toimintamenoihin 25 000 000 euroa.
  3. Perusväylänpitoon 200 000 000 euroa.
  4. Kuntien peruspalveluihin tarkoitetun valtionosuuden korottamiseen 200 000 000 euroa.
  5. Omaishoidon tukipalveluihin ja hoitopalkkioiden tasokorotuksiin 25 000 000 euroa.
  6. Lapsilisien taso- ja indeksikorotusten toteuttamiseen 135 000 000 euroa.

Lisätietoja:
Pentti Kettunen
puh 0440296681