Perussuomalaiset

pe 20.2.2015 Muokattu pe 20.2.2015 16:42

Vaikenemisen ja salailun politiikka lopetettava

Lappeenrannan Perussuomalaisten vaalikauden avauksessa puhunut puolueen työmies Matti Putkonen:

Vaikenemisen ja salailun poliittinen kulttuuri on tullut tiensä päässä. Kreikassa Syrizan voitto paljasti, kuinka euromaiden johto yhdessä IMF:n ja EKP:n sekä EU-komission kanssa päättivät vuonna 2008 salata Kreikan talouden todellisen tilan. Ne päättivät miljardien tulonsiirrosta veromaksajilta pankkiireille ja syyllistivät tavalliset kreikkalaiset. Suomen silloinen kepuvetoinen hallitus ja seuraavatkin ovat olleet mukana salailussa kohtalokkain seurauksin. Kepun, SDP:n ja kokoomuksen vaikenemiseen ja salailuun politiikka on johtanut maamme konkurssin partaalle ja työttömyyden rajuun kasvuun.

Samanlaiselle salailun ja vaikenemisen politiikalle on tehtävä loppu ilmastopolitiikassakin. Seuraukset olisivat vieläkin julmemmat. Teollisuus ottaa hatkat Suomesta. Nyt on viime hetki tunnustaa tosiasiat ja tehdä yhdessä täyskäännös sekä Eurooppa- että teollisuuspolitiikassa!

EU:n päästörajoitukset tulevat alle 50 MW: n laitoksille lopettaen kuoripitoisen risun polttamisen. Vaihtoehdot ovat vähissä: kallis pelletti tai runkopuusta tehty hienohake. Hienohake on metsäteollisuuden raaka-aine, jolloin syntyy outo kilpailutilanne raaka-aineesta. Metsäteollisuus joutuu kilpailemaan markkinaehtoisesti samoista rungoista massiivisilla veroeuroilla ja valtiontukiaisilla pystyssä pidettävää kannattamatonta energiatuotantoa vastaan. Näillä eväillä Äänekosken ja Savon sellu-investoinnit joutuvat aivan uuteen puntarointiin.

Kaikki tämä on ollut tiedossa, mutta miksi siitä on systemaattisesti vaiettu? Kysymys on lyhytnäköisestä omien kannattajien intressien puolustamisesta ja valtiontukihanojen sulkeutumisen pelosta. Kepu pelkää metsänomistajille lupaamiensa energiapuubisneksen katteettomien verotukimiljoonien hiipumista. Vihreät pelkää ”vihreän totuuden” todellisten kasvojen paljastumista. Metsätähteen kerääminen ja polttaminen polttaa todellisuudessa vain veroeuroja tuottaen siinä sivussa hengenvaarallisia PAH-yhdisteitä ympäristöön.

Lisätietoja:
Matti Putkonen
0400-904 447