PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1§ NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on ________________ Perussuomalaiset ry ja sen kotikunta on _________.

Perussuomalaiset rp:tä kutsutaan näissä säännöissä puolueeksi.

Yhdistys on Perussuomalaiset rp:n puoluehallituksen hyväksymä Perussuomalainen paikallisyhdistys puoluehallituksen määräämällä toimialueella, joka voi sisältää yhden tai useamman kunnan tai kunnan osan. Puoluehallitus voi hyväksyä samalle toimialueelle myös useamman paikallisyhdistyksen. Puoluehallitus voi halutessaan muuttaa toimialuetta.

Yhdistys on puolueen jäsenenä olevan piirijärjestönä toimivan piiriyhdistyksen jäsen, jonka toimialueeseen kuuluu yhdistyksen toimialue.


2§ TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Puolueen, piirin ja yhdistyksen päämääränä on kristillis-sosiaaliselta pohjalta koota yhteen ne väestöryhmät, joiden etujen ajamisesta ja tasavertaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta sekä yhteiskunnallisesta asemasta ei ole oikeudenmukaisesti huolehdittu. Näitä kansalaisryhmiä ovat:

1)  lapsiperheet, jotka kasvattavat tulevan hyvinvointimme rakentajia ja tärkeintä kansalaisomaisuuttamme lapsia;
2)  eläkeläiset, jotka ovat pitkällä päivätyöllään ja uhrauksillaan luoneet maamme nykyisen hyvinvoinnin ja turvanneet vapautemme, sekä maksaneet itse työllään etukäteen oikeutetut eläkkeensä;
3)  työttömät, jotka elinkeinoelämämme arvokkaana työvoimareservinä ilman omaa syytään joutuvat tinkimään omasta elintasostaan;
4)  pien- ja perheyrittäjät sekä itsenäiset ammatinharjoittajat, jotka elinkeinoelämämme merkittävimpinä tukipilareina pitävät pystyssä kansantalouttamme niin ulkomaankaupassa kuin ennen kaikkea kotimarkkinoilla, sekä rahoittavat samalla korkeilla välillisillä maksuilla nykyistä sosiaaliturvaamme;
5)  pienipalkkaiset toimihenkilöt, virkamiehet ja työntekijät, jotka ahkeralla työllään mm. yhteiskunnan, palveluelinkeinon, hoitoalan ja tuotantotoiminnan piirissä työskennellen pyörittävät yhteiskuntaamme;
6)  opiskelijat, jotka itseään kouluttamalla turvaavat yhteiskuntamme toimintakyvyn ja kansainvälisen kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa pienten opintososiaalisten tukien turvin;
7)  maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittajat, jotka toiminnallaan turvaavat puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden saannin myös kriisiaikana ja pääosaltaan huolehtivat puunjalostusteollisuutemme raaka-aineen riittävyydestä.

Kutsumme mukaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen myös kansaa lähellä olevan sivistyneistön ja vapaat taiteilijat.

Lisäksi puolueen, piirin ja yhdistyksen päämääränä on edistää maamme talouden rakentamista vahvaksi ja kilpailukykyiseksi siten, että työntekoa ja yrittämistä kunnioitetaan, kansallista itsemääräämisoikeutta sekä suomalaisia arvoja ja kulttuuria puolustetaan, sekä kansalaisille taataan taloudellinen perusturva ja oikeus työhön.


3§    TOIMINNAN MUODOT

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
1)  kokoaa kansalaisia toimimaan perussuomalaisuuden edistämiseksi
2)  osallistuu kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaaleihin sekä Euroopan parlamentin vaaleihin puolueen ja yhdistyksen jäsenten valitsemiseksi kunnanvaltuustoihin, eduskuntaan, Suomen Tasavallan Presidentiksi sekä Suomen edustajaksi Euroopan parlamenttiin sekä edistää puolueen vaalitoimintaa alueellaan
3)  toimii puolueen alaisena paikallisella tasolla vaali- ja muuta toimintaa hoitavana kansalaisjärjestönä noudattaen puolueen ja sen virallisten elinten päätöksiä ja antamia ohjeita
4)  huolehtii alueellaan puolueen julkaisujen ja muun materiaalin levittämisestä ja perustyön tekemisestä
5)  järjestää tiedotus-, valistus- ja esitelmätilaisuuksia, kokouksia, kursseja, neuvottelu- ja puhetilaisuuksia, juhlia sekä muilla vastaavilla tavoilla pyrkii tarkoitusperiensä edistämiseen

Toimintansa tukemiseksi yhdistys:
1)  julkaisee ja myy lehtiä ja muita painotuotteita sekä ääni- ja kuvamateriaalia.
2)  harjoittaa kustannus-, radio- ja televisiotoimintaa.
3)  toimeenpanee arpajaisia, varojen keräyksiä ja myyjäisiä.
4)  harjoittaa bingo-, tanssilava-, ravintola- ja kioskimyyntitoimintaa.
5)  hankkii ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
6)  ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.


<Paikallisyhdistyksen säännöt                                                                                                      Jäsenet>