Puolueen jäsenyys

 4§    HENKILÖJÄSENET

Puolueen henkilöjäsenen on oltava vähintään 18 vuotta täyttänyt hyvämaineinen Suomen kansalainen, joka ei ole toisen Suomessa toimivan puolueen jäsen.
Puolueen jäsenyyttä haetaan kirjallisesti hakijan omakätisesti allekirjoittamalla puoluehallitukselle osoitetulla hakemuksella. Puoluehallitus päättää jäsenhakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä vapaan harkintansa mukaan.
Jäsenellä on oikeus erota puolueesta ilmoittamalla siitä kirjallisesti puoluehallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisestaan puoluekokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.


5§    YHTEISÖJÄSENET

Puolueen yhteisöjäseniä ovat puolueen jäseneksi puoluehallituksen hyväksymät rekisteröityinä yhdistyksinä olevat Perussuomalaisten piirijärjestöt.
Muita yhteisöjäseniä puolueessa ei ole.
Puolueen piirissä voi olla naisten, nuorten ja eläkeläisten toimintaa sekä muuta erityistoimintaa varten rekisteröityjä tai rekisteröimättömiä yhdistyksiä, jotka eivät ole puolueen jäseniä.


6§    JÄSENMAKSU

Puolueen jäsenet maksavat vuosittain puoluevaltuuston vuosikokouksessaan määräämän jäsenmaksun puoluevaltuuston määräämään eräpäivään mennessä.
Puolueeseen hyväksytty uusi jäsen maksaa edellä mainitun jäsenmaksun myös liittymisvuodelta puoluetoimiston lähettämän laskun mukaiseen eräpäivään mennessä.
Jäsenmaksu voi olla erilainen puolueen henkilöjäsenille ja yhteisöjäsenille.


7§    JÄSENEN EROTTAMINEN    

Puoluehallitus voi päätöksellään erottaa puolueen jäsenen jollakin seuraavista erottamisperusteista:
-    Jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa eräpäivään mennessä maksamatta.
-    Jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on sitoutunut puolueeseen liittymällä.
-    Jäsen on toisen Suomessa toimivan puolueen jäsen tai toisen Suomessa toimivan puolueen organisaatioon kuuluvan muun yhdistyksen jäsen.
-    Jäsen on asettunut toisen Suomessa toimivan puolueen tai vaalilain mukaisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi yleisissä vaaleissa.
-    Jäsen on eronnut Perussuomalaisten kunnallisesta valtuustoryhmästä.
-    Jäsen on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella vahingoittanut puoluetta.
-    Jäsen ei ole täyttänyt puolueeseen liittyessään tai ei enää täytä laissa tai puolueen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.


<Puolueen nimi ja toiminta                                                                                 Puoluekokous>