Perussuomalaiset

la 8.6.2019 Muokattu ma 10.6.2019 16:34

Perussuomalaisten Antikainen: koululaisille kuuluu oikeus täysipainoiseen kouluruokaan

Mediatiedote 8.6.2019
Julkaisuvapaa

Rinteen hallituksen tavoitteena on hallitusohjelman Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi -luvun seitsemännen tavoitteen mukaan ilmastoystävällinen ruokapolitiikka. Kohdassa edellytetään ruokahävikin ehkäisemisen lisäksi kasvispainotteisen ruuan osuuden lisäämistä julkisissa hankinnoissa ja ruokapalveluissa.

”Nämä kaksi tavoitetta ovat keskenään ristiriidassa. Käytännön havainnot kuitenkin ovat osoittaneet, että oppilaat eivät kasvisruokapäivästä tykkää. Helsingin kouluruokailusta vastaavan Palmian mukaan kasvisruokapäivinä kouluissa kuluu ruokaa vähemmän kuin muina päivinä ja lisäksi Palmia on saanut runsaasti kielteistä palautetta sekä oppilailta että vanhemmilta”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.

Kielteiset kokemukset kasvisruokapäivästä eivät rajoitu pääkaupunkiseutuun. Viime marraskuussa Maaseudun tulevaisuus uutisoi, että Hämeenlinnassa kasvisruokapäivä lisäsi koulujen ruokahävikin edeltäneestä 14 prosentista nykyiseen 16 prosenttiin. Ruokahävikin vuosittainen kokonaiskustannus koko maassa on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 70 miljoonaa euroa.

”Hukkaan heitetty ruoka tulee veronmaksajille valtavan kalliiksi ja aiheuttaa itsessään täysin turhia ilmastopäästöjä. Monet koululaiset kertovat jättävänsä kasvisruokapäivänä kouluruuan kokonaan väliin ja käyvänsä kaupassa. Toiset ottavat mukaan herkkuja ja syövät niitä välipalaksi, kun kouluruualla ei lähde nälkä. Tämä ei voi olla yhteiskunnan eikä etenkään lasten edun mukaista”, Antikainen moittii.

Kouluruokailu on myös tasa-arvokysymys. Punaisen Ristin mukaan köyhyys koskettaa Suomessa noin 110 000 lasta – 14,7 % suomalaisista lapsista elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä.

”Erityisesti vähäosaisten perheiden lapsille kouluruokailun merkitys korostuu. Heille kouluruoka voi olla pahimmillaan päivän ainoa lämmin ruoka. Jo yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulma edellyttää, että lapset saavat jokaisena koulupäivänä täysipainoisen, maittavan aterian. Nyt on vaarana, että hallitus heikentää lasten jaksamista ja ravitsemusta entisestään lisäämällä kasvisruokapäivien määrää”, Antikainen kiteyttää.

Lisätietoja:

Sanna Antikainen
050 514 3140