Perussuomalaiset

ti 25.8.2020

Perussuomalaisten Antikainen: susivahinkoja ennaltaehkäistävä tehokkaammin

Susien aiheuttamat ongelmat ovat tänä kesänä olleet esillä paikoilla ympäri maata.

”Sudet ovat tappaneet runsaasti lampaita ympäri Suomea. Elokuun alussa Kalajoella sudet raatelivat kahdessa erillisessä hyökkäyksessä yhteensä yli 40 lammasta, mikä on lähivuosien suurimpia susivahinkoja Suomessa. Elokuun puolessavälissä vastaava toistui Rääkkylässä, jossa sudet tappoivat seitsemän tilan pihapiirissä laiduntanutta lammasta. Asukkailla ei kuitenkaan ole lainsäädännön puitteissa mahdollisuutta suojella itseään ja eläimiään”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.

Susien tottuessa ihmisiin vahinkojen määrä kasvaa ja myös lapset ovat vaarassa.

”Sudet ovat käyneet entistä rohkeammiksi ja käyvät kotieläinten kimppuun jopa pihapiirissä. Tilanne on sietämätön sekä susialueilla asuville että eläintiloille. Taloudellisten menetysten lisäksi sudet herättävät pelkoa monissa asukkaissa eikä monikaan halua lähettää lastaan yksin koulutielle tietäessään susilauman liikkuvan kotitalon liepeillä. Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään omalla kotipihallaan. Viranomaisten on puututtava asiaan huomattavasti nykyistä nopeammin ja myönnettävä häirikkösusille kaatolupia silloin, kun muut keinot eivät auta”, Antikainen vaatii.

Metsästyskauden alkaessa myös metsästäjät ovat huolissaan susien aiheuttamista koiravahingoista. Pääosa suurpetojen aiheuttamista koiravahingoista aiheutuu susista ja vahinkoja sattuu sekä pihapiirissä että metsästystilanteissa.

”Jokainen sudelle menetetty eläin kasvattaa susivihaa entisestään. Sudella on jo ennestään huono maine eivätkä raadellut lampaat ja lemmikit paranna sitä tippaakaan. Tarvitaan tehokkaampia keinoja pitää sudet loitolla ihmisasutuksesta, jotta ihmisten ja susien yhteiselolla on pienintäkään onnistumisen mahdollisuutta. Nykyinen strategia on selkeästi tehoton ja monet susialueilla asuvat kokevat, ettei viranomaisista ole apua lukuisista yhteydenotoista huolimatta. Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien susivahinkoja, sillä nykytilanne on maaseudun asukkaille kestämätön”, Antikainen kertoo.

Lisätietoja: Sanna Antikainen