Perussuomalaiset

Maiju Tapiolinna

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Työskentelen hankintapäällikkönä ja olen ollut pitkään IT-asiantuntijana. Vastuullani on ollut ulkoisen palvelutoimittajan ja sisäisen lähituen valvonta sekä kehitys. Nykyisessä työssäni vastaan epäsuorista hankinnoista ollen jatkuvassa yhteydessä niin palvelutoimittajiin kuin asiakasyrityksiin. Elämänkokemuksena 4 lasta, 5 lastenlasta, pari koiraa ja kissaa. Harrastuksista lähellä sydäntä ovat korumuotoilu ja matkustelu.

Puolue tarvitsee vahvan, työtä pelkäämättömän ja pitkän järjestökokemuksen omaavan puoluesihteerin. Olen sisukas suomalainen nainen, tinkimätön ja sanavalmis kuntapoliitikko sekä maakuntavaltuutettu Uudeltamaalta. Olkapäitäni ei paina vanhan jäärän sadan vuoden perinnesäkki, vaan olen innovatiivinen ja innokas uudistaja.

Poliittisen neitseyteni menetin 15 vuotta sitten. Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksessa varapuheenjohtajana ja jäsenenä, teknisen lautakunnan puheenjohtajana sekä muutamissa muissa luottamustoimissa. Olen tarkan ”markan” mimmi ja osaan laittaa eurot oikeaan jonoon.

Puoluetoimistolla on palkkaremontti edessä, jos tulen valituksi puoluesihteeriksi. Henkilövalintojen ja kaiken rahankäytön tulee olla läpinäkyvää. Puolueen työpaikat laitetaan avoimeen hakuun puolueen sisällä. Piireihin palkataan toiminnanjohtajat, puolueen palvelut digitalisoidaan ja viestinnästä tehdään raketti.

Sydämeni sykkii jäsenistölle, puolueen selkärangalle. Työpöytäni saa pölyttyä kiertäessäni piirejä ja yhdistyksiä. En hae Unelma Säleikön hommiin, vaan olen valmis upottamaan käteni syvään perussuomalaiseen saveen.

Olen kiinnostunut puoluesihteerin paikasta, mutta myös kiinnostunut puoluetoimiston sisäisistä työpaikoista kuten poliittinen suunnittelija, markkinointi ja viestintä.


Katso täältä lisää ehdokasesittelyjä >>

Ohje: jälki-ilmoittautuminen Tampereen puoluekokoukseen >>