Perussuomalaiset

ma 30.11.2015

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Ilpo Heltimoinen/Kymi

Kymen piirin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Ilpo Heltimoinen Lappeenrannasta. Viestintäalalla toimivalla Heltimoisella on lukuisia muitakin luottamustehtäviä. Hän on muun muassa perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lappeenrannassa, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten hallituksessa sekä henkilöstöjaoston puheenjohtajana, Lappeenrannan kasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja sekä käräjäoikeuden maallikkotuomari.

– Olen aktiivinen muissakin kansalaisjärjestöissä, esimerkiksi Karelia-klubissa, jonka puheenjohtajana olen toiminut pari vuotta. Yksi klubin tärkeimmistä tehtävistä on ollut nostaa esille, että suomalaisilla pakolaisillakin eli evakoilla on oikeus omaan omaisuuteensa YK:n Pinheiron periaatteiden mukaan, Heltimoinen mainitsee.

Heltimoisen äitipuoli on espanjalainen, joten hänellä on omakohtaista näkökulmaa myös maahanmuuttoasioihin. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo, pieni poikavauva ja 9-vuotias tytär, 14-vuotias poika sekä aikuinen poika.

Hallitusvastuuseen ei osattu varautua

Perussuomalaisten tulevaisuuden Heltimoinen näkee erittäin hyvänä ja uskoo, että kun tiedonkulkua kentälle saadaan parannettua, niin suomalaiset kyllä ymmärtävät missä mennään. Silloin gallupitkin tulevat näyttämään jotain aivan muuta kuin tällä hetkellä.

– Koko hallitusvastuu tuli kentälle ja piiriorganisaatiolle vähän uutena asiana. Oppositiopolitiikan tekeminen on helpompaa, koska silloin vaikeita kompromisseja ei tarvitse perustella äänestäjille ja omille kannattajille. Puolueen viestinnässä olisi kehitettävää. Tilanne on se, että osa sisäiseen viestintään kuuluvista asioista on hoidettu ulkoisen viestinnän keinoin ja päinvastoin. Se on ongelma tässä vaiheessa – puolueen linja on kyllä pitänyt, sitä ei vain ole riittävän hyvin saatu kerrottua ulospäin, Heltimoinen toteaa.

– Pitää muistaa, että Suomen hallituksella on myös oma linja, jossa perussuomalaiset ministerit vaikuttavat kolmanneksen ääniosuudella.

Kentällä on nyt tekemisen meininki

Kymen piirikokouksessa Heltimoinen havaitsi, että nyt on kentällä tekemisen meininki ja ihmiset odottavat jännittyneinä, koska päästään tekemään töitä. Tulevaisuuden uskoa Kymen piiristä kyllä löytyy ja yhdessä tekemistä kaivataan lisää. Hallitusvastuu on asettanut puolueen kaikille tasoille uudentyyppisen haasteen, mutta kenttä on valmiina tarttumaan siihen ja lähtemään ensi vuonna liikkeelle uudella vaihteella.

– Tulemme keskittymään koulutukseen, sekä viestintä- että poliittiseen koulutukseen. Fokus on luonnollisesti kuntavaaleissa 2017. Vaalivalmistelut ovat vielä alkutekijöissään, mutta koulutuksen kautta lähdemme rakentamaan pohjaa kuntavaaleihin, sanoo Heltimoinen.

Merkittävin kehityshaaste tällä hetkellä on se, miten tietoa hallituksen ja eduskuntaryhmän toiminnasta saadaan paremmin jaettua kentälle. Eduskunta- ja ministeriryhmä antavat kunnallisille toimijoille viitekehyksen siitä, mitä kunkin kannattaa omassa kunnassaan tehdä.

– Tieto siitä, mihin suuntaan Suomen lainsäädäntöä viedään, helpottaa PS:n omien valtuutettujen työtä heidän omissa luottamustoimissaan. Se on yksi komponentti onnistuneessa kokonaisuudessa.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ