Perussuomalaiset

ma 16.11.2015 Muokattu ma 16.11.2015 12:47

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Pauli Ruotsalainen/Pohjois-Savo

Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana jatkamaan valitulla kuopiolaisella Pauli Ruotsalaisella on takanaan 35 vuoden ura politiikassa. SMP:stä ja vennamolaisuudesta se alkoi ja on jatkunut katkeamattomana tähän saakka. Ruotsalainen toimi SMP:n 3. varapuheenjohtajanakin 70-luvulla. Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana hän on istunut jo pitkän aikaa.

– Välissä oli kuuden vuoden tauko, kun selkäongelmien takia en pystynyt pestiä hoitamaan, mutta nyt olen ollut puheenjohtajana taas viimeiset viisi vuotta ja vielä jatkuu. Pitkäjänteistä työtä on ollut tämä poliittisen kartan piirtäminen, sanoo Ruotsalainen.

Ruotsalainen istuu myös Kuopion kaupunginvaltuutettuna ja on ollut kaupunginhallituksessakin ensimmäisten perussuomalaisten joukossa. Lisäksi hänellä on lukuisia luottamustehtäviä muun muassa kuntaliiton valtuutettuna ja Pohjois-Savon liiton tilintarkastajana. Nyt eläkkeellä oleva Ruotsalainen teki yli 40-vuotisen uran saneerausalan yrittäjänä. Hän on ollut vaimonsa kanssa 51 vuotta naimisissa ja heillä on viisi lasta ja kaksikymmentä lastenlasta.

Latu on auennut

Ruotsalainen uskoo perussuomalaisten tulleen Suomen poliittiselle kartalle jäädäkseen joko suurena tai keskisuurena puolueena, vaikka jotkut ovat meitä jo hautaankin saatelleet. Välillä sukset ovat tökkineet, mutta nyt kun sote-asiaa on saatu eteenpäin, on latu auennut ja paremmat päivät edessä.

– Niinhän se politiikassa menee, että välillä tullaan ylös, välillä käydään taas alhaalla, mutta kuitenkin aina sieltä toivutaan. Pohjois-Savon piirissä tunnelmat ovat olleet vakaan rauhallisia. Suurempaa hämminkiä ei ole ollut ja muutamat pienet irtiotot on pyritty hoitamaan niin, että elämä jatkuu. Kuntavaalityö on hiljattain aloitettu jo täysipainoisesti, Ruotsalainen kertoo.

Jokainen kunta Pohjois-Savossa on aika tiukoilla ja suurimmat ongelmat liittyvät talousasioihin. Kun hyvin harva kunta on tänäkään vuonna voittoa tuottanut, on ratkaistava, miten vähiä varoja jaetaan siten, että ne riittävät ilman että joudutaan ottamaan kovin suurta velkataakkaa. Se on vielä kysymysmerkki, mitä sote tulee tuomaan tullessaan.

Vääriä käsityksiä oiottava

Kuntavaaleihin tuo haastetta se, miten perussuomalaisten jo tekemiä hyviä asioita saadaan kansalaisten tietoisuuteen. Kun median taholta on pinnalle nostettu ainoastaan omien välisiä kärhämiä, on pohjoissavolaisillekin tullut paljon vajavaista ja väärää tietoa, jonka oikominen vie oman aikansa.

– Olemme varmasti Suomen vilkkain toripuolue ja tulemme taas jalkautumaan kansan pariin ja saamaan hyviä ehdokkaita kertomalla ihmisille, mitä perussuomalainen aate todella tarkoittaa. Maahanmuuttoasioihin liittyen moni on ollut joistakin varomattomasti esitetyistä mielipiteistä ihmeissään, ja paljon on täytynyt oikoa niitä käsityksiä, ettei perussuomalaisuus suinkaan tarkoita rasismia eikä maahanmuuttovastaisuutta.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ