Perussuomalaiset

ti 10.11.2015

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Pekka M. Sinisalo/Uusimaa

Kirkkonummelainen filosofian maisteri ja reservin yliluutnantti Pekka M. Sinisalo valittiin jatkamaan neljättä kertaa Perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtajana piirin syyskokouksessa Lohjalla. Työkokemusta hänellä on monenlaisista tehtävistä, erityisesti opettajana niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

46-vuotiaalla Sinisalolla on hoidettavanaan runsaasti luottamustoimia. Hän on muun muassa Kirkkonummen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Kuntaliiton valtuuston jäsen, Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) jäsen sekä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) puheenjohtaja. Hän on myös naimisissa ja kolmen tytön isä.

Prosenttiliikkeen mies

Perussuomalaisiin Sinisalo liittyi jo vuonna 2004, kun puolueen kannatus matoi vielä alle prosentin luvuissa. Puolueen tehtävissä hän on työskennellyt muun muassa europarlamentaarikko Sampo Terhon kotimaan avustajana ja perussuomalaisten EU-vaalipäällikkönä vuoden 2014 kunnallisvaaleissa.

– Kun osallistuin perussuomalaisten ehdokkaana EU-vaaleihin vuonna 2004, oli puolueen kannatus vain 0,54 prosenttia. Prosenttiliikkeestä lähdimme pikku hiljaa kasvamaan, kunnes yhtäkkiä kasvuvauhti kiihtyi hirvittävän nopeaksi. Murrosiän kasvupyrähdyksen myötä on tullut myös omat kasvukipunsa, Sinisalo kertoo.

Uusimaa ei gallupeja säiky

Huolimatta viimeaikaisista gallupluvuista Sinisalo näkee perussuomalaisten tulevaisuuden valoisana. Puolueella on yhtenäinen ja yksituumainen kenttä, joka ei ole gallupien heittelyistä säikähtänyt.

– Jatkamme hyvällä perussuomalaisella tiellä, ja vaikka media ja gallupit meitä lyövätkin, kyllä kansa tulee vielä huomaamaan meidän olevan aivan sama puolue kuin ennen hallitusvastuutakin, vakuuttaa Sinisalo.

Uudellamaalla tunnelmat ovat rauhallisia, kaikki sujuu mallikkaasti eikä minkäänlaisia ongelmia ole näköpiirissä – pikemminkin päinvastoin. Kentällä on ymmärretty, että puoluejohdolle pitää antaa aikaa hoitaa asioita ja kärsivällisesti odottaa, että vaikutukset alkavat näkyä kansalaisten arjessa.

Kovaa vauhtia kohti kuntavaaleja

Uudenmaan piirissä keskitytään nyt tiiviisti tuleviin kuntavaaleihin, potentiaalisten vaaliehdokkaiden kartoittamiseen ja paikallisyhdistysten tukemiseen näiden jäsenhankinnassa. Piiri aloittaa mainoskampanjan asiaan liittyen jo tässä kuussa.

– Kuntavaalien ehdokashankintaan on luotu jo valmiit pohjat, samoin mainostoimistoille. Paikallisyhdistysten vastuuhenkilöt on valittu. Kaikki on valmista, nyt mennään kovaa vauhtia kohti kuntavaaleja ja keskitytään niiden voittamiseen. Valtakunnanpolitiikan hoitamisen me jätämme niille, joille se kuuluu, sanoo Sinisalo.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ
KUVA MATTI MATIKAINEN