Perussuomalaiset

to 3.12.2015

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Veijo Niemi/Pirkanmaa

Perussuomalaisten Pirkanmaan piiri valitsi uudeksi puheenjohtajakseen lempääläisen ylikonstaapeli Veijo Niemen. Niemellä on lukuisia muitakin luottamustehtäviä, joista tärkeimpiä Lempäälän kunnanhallituksen jäsenyys, valtuustoryhmän puheenjohtajuus sekä jäsenyydet ylikunnallisessa joukkoliikennelautakunnassa Lempäälän edustajana ja vesiliikelaitoksen johtokunnassa. Niemi on myös Perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen.

– Puolueen jäseneksi liityin varsinaisesti vasta viime kunnallisvaalien alla, mutta kannattaja olen ollut jo pitkään eikä muiden puolueiden ohjelmista olisi löytynytkään mitään niistä linjauksista, joita itse kannatan. Kunnallisvaaleissa olin Lempäälän ylivoimainen ääniharava, Niemi kertoo.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapelina toimiva Niemi on työskennellyt poliisina kohta täydet neljäkymmentä vuotta. Hänen perheeseensä kuuluvat vaimo, kaksi aikuista poikaa ja maltankoira Emma.

Vakaan linjan perussuomalainen

Niemi kertoo olevansa siinä mielessä vakaan linjan perussuomalainen, ettei hänen mielestään kannata lähteä nyt hötkyilemään, vaikka kannatuksessa välillä otetaankin vähän takapakkia. Hallituksessa ollaan oltu vasta puoli vuotta yhdessä kahden muun suuren puolueen kanssa. Näin suurta valtamerilaivaa ei Niemen mielestä hetkessä käännetä, ja silti on jo nyt saatu paljon hyvää aikaiseksi.

– Uskon vakaasti, että perussuomalaisten kannattajat vielä ymmärtävät, että perussuomalaisten näkemys esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa on ollut koko ajan oikea, ja nekin, jotka nyt hädissään irtautuvat puolueesta tai uhkailevat irtautuvansa, tulevat takaisin ennen vuoden 2017 kuntavaaleja, sanoo Niemi.

Pirkanmaan piirin syyskokouksessa käytiin hyvin paljon keskustelua ja siellä kävi hyvin ilmi, että eniten huolta piirin toimijoissa herättävät yhteiskuntasopimuksen syntymisen takkuaminen ja turvapaikanhakijatilanne.

– Mielestäni olisi hyvin tärkeää saada sopimus syntymään, ettei hallituksen täytyisi mitään pakkolakeja ottaa käyttöön. Pirkanmaallekin vastaanottokeskuksia on täytynyt perustaa koko ajan lisää. Suomenkin tulisi mielestäni pikaisesti lähteä samalle tielle kuin Ruotsi ja Norja jo nyt, eli ottaa rajatarkastukset käyttöön, Niemi uskoo.

Nettiin panostaminen yhä tärkeämpää

Pirkanmaan piiri pitää järjestäytymiskokouksen tammikuun puolen välin paikkeilla. Niemi pitää tärkeänä, että kokouksessa saadaan varapuheenjohtajiston ja sihteerin lisäksi valittua myös tiedottaja piirille ja vaalikuviot selvitettyä.

– Kuntavaaleja varten ei vielä ole suunnitelmia tehty, mutta keväällä pitäisi hyvin nopealla aikataululla saada vaalityö polkaistua käyntiin. Toreille on totta kai jalkauduttava, mutta sen lisäksi haluan piirille myös sellaisen tiedottajan, joka pitää huolen nettipuolesta. Perinteisten toritapahtumien rinnalla varsinkin nuorempi väki on tänä päivänä enemmän netissä, joten siihen puoleen panostaminen on yhä tärkeämpää, Niemi kertoo.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ