Perussuomalaiset

pe 2.3.2018

Halla-aho: Hallituksen sotesotku osoittaa, että poliittinen kulttuurimme on epäkypsä ja vanhat puolueet kyvyttömiä ajamaan uudistuksia

Lukuisat asiantuntijat ja poliitikot myös oppositiopuolueiden ulkopuolelta ovat puuttuneet sote- ja maakuntauudistuksen ja erityisesti valinnanvapausesitysten ongelmiin. Kuitenkin vasta nyt, kun kritiikkiä tulee pääarkkitehtipuolueen eduskuntaryhmästä, argumentit näytetään otettavan vakavasti.

– Poliittinen kulttuurimme on epäkypsä ja kykenemätön uudistamaan yhteiskuntaa. Tärkeimmätkin uudistukset jäävät jumiin puoluepoliittiseen omimiseen, lehmänkauppoihin ja hillotolppiin. Äänestäjiä ei voi syyttää siitä, että sote ei kiinnosta, sillä niin monimutkaiseksi kokonaisuus on rakennettu, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kritisoi.

Jo vuosien ajan kaikki ovat tuntuneet olevan yksimielisiä siitä, että soteuudistus on tarpeen. Jossain vaiheessa yhteinen tahto lipesi kuitenkin pahasti sivuraiteille.

– Jos yksi puolue hallituksessa haluaa antaa suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän muutamalle suuryritykselle, toista kiinnostavat mukavat pestit uudella hallinnon tasolla ja kolmas on valmis ihan mihin vain pitääkseen kiinni paikoistaan, on melko selvää, että kansalaisen kannalta mitään hyvää ei synny, Halla-aho toteaa.

– Tietysti politiikassa on kyse kompromisseista. Nyt puhutaan kuitenkin kaikkien suomalaisten elämään vaikuttavasta uudistuksesta ja sektorista, johon valtio käyttää suurimman osan verotuloistaan.

Perussuomalaiset on jo aiemmin todennut, että yksikään uudistukselle asetettu tavoite ei näytä toteutuvan. Asiantuntijoiden mukaan uudistus ei kavenna väestöryhmien välisiä tai alueellisia terveyseroja eikä sujuvoita sairauksien hoidattamista. Se ei myöskään hidasta kustannusten nousua vaan todennäköisesti päinvastoin. Pahimmat skenaariot koskevat koko julkisen terveydenhuollon rapautumista ja esimerkiksi suomalaisen korkealaatuisen erikoissairaanhoidon heikkenemistä.

– Useimmilta on jäänyt huomaamatta sekin seikka, että kokoomus on sidosryhmineen niskan päällä joka tapauksessa. Maakunnissa terveydenhuolto siirtyy yksityisten käsiin kovaa vauhtia, kun kunnat tekevät paniikkiratkaisuja säilyttääkseen palvelunsa. Maksamme vielä pitkään tämän hallituksen virheistä, Halla-aho sanoo.

– Hallitus on ylimielisyydessään sokea sekä asiantuntijatiedolle että yhteiskunnan kokonaistarpeille. Kokoomuksen, keskustan ja sinisten yhteistyönä ei synny siis edes kohtuullista uudistusta, mutta poliittista teatteria on tulevina viikkoina varmasti luvassa lisää, Halla-aho ennakoi.

Lisätietoja:
Jussi Halla-aho
044 9763 628