Perussuomalaiset

ti 27.11.2018 Muokattu ti 27.11.2018 14:16

Kansanedustajat Lehto ja Immonen: Vain perussuomalaiset huolissaan suurten tuulivoimaloiden mahdollisista terveyshaitoista

Mediatiedote 27.11.18
Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten kansanedustajat Rami Lehto ja Olli Immonen ovat jättäneet tänään eduskunnan ympäristövaliokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain liitteen uudistamisesta.

Esityksessä ehdotetaan muun muassa tuulivoimaloiden YVA-menettelyn muuttamista. Nykyisin energiantuotannon osalta hankeluettelon mukaan YVA-menettely vaaditaan silloin, kun yksittäisten tuulivoimalaitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. Hallituksen esityksessä ehdotetaan tuulivoimaloiden tehorajan nostamista 45 megawattiin.

– Emme voi kannattaa tätä hallituksen esitystä. Olisi vastuutonta sivuuttaa ne kansalaisten huolet, jotka liittyvät tuulivoimaloiden mahdollisesti aiheuttamiin terveyshaittoihin, Lehto ja Immonen toteavat.

– On hämmentävää, että kaikki muut puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat valmiita kritiikittä kasvattamaan tuulivoimaloiden kokonaistehoa ilman ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, Lehto sanoo.

Infraäänen vaikutus on laaja

Suomessa tuulivoimasta ympäristöön leviävä signaali on varsin uusi ilmiö, jota ei ole aiemmin toimintaympäristössämme ollut. Asiasta on tullut sen verran tietoutta, että tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen vaikutus on laaja. Infraääntä voidaan mitata useiden kymmenien, jopa satojen, kilometrien päästä tuulivoimaloista. Tuulivoimaloiden tuottama infraääni on pulssimaista, jatkuvaa ja pitkäkestoista “sykkivää ilmanpaineen vaihtelua”.

– Nykyinen tuulivoimarakentaminen perustuu siihen oletukseen, että tuulivoimaloiden infraääni ei aiheuta terveyshaittaa. Infraäänen mahdollisista terveysvaikutuksia tuulivoimaloiden lähellä asuville ihmisille ei kuitenkaan tiedetä riittävällä varmuudella, koska asiaa ei ole tutkittu riittävästi, Immonen toteaa.

– Historiallisesti tiedetään voimakkaan infraäänen olevan terveydelle haitallista. Perussuomalaisten mielestä asiassa tulee edetä pienimmän haitan periaatteen mukaan. Lisäksi Suomessa on odotettava uusia tutkimustuloksia sektorilta, Lehto painottaa.

VTT pitää lisätutkimuksia perusteltuina

Teknologian tutkimuskeskus VTT toi ympäristövaliokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin, että tuulivoimaloiden tuottaman laajakaistaisen äänen tai infraäänen ja oireilun välistä yhteyttä ei ole juurikaan tutkittu.

– Mahdollinen haittatekijä liittyy äänen ajalliseen vaihteluun, mutta terveysvaikutuksia ei vielä tunneta. Tutkimuksia on niin vähän, ettei pitkäaikaisen altistumisen vaikutuksia voida täysin sulkea pois. Lisätutkimukset ovat perusteltuja ja niitä on käynnissä useissa maissa, VTT toteaa lausunnossaan.

VTT on käynnistämässä uuden tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on muun muassa selvittää tuulivoimaloiden aiheuttaman äänen potentiaalisesti haitalliset vaikutukset ihmisille sekä selvittää ääni- ja värähtelytasoja asuinrakennuksissa, niiden välittömässä läheisyydessä ja turbiinien lähellä. Päätavoite on arvioida oireilun yleisyys tuulivoimatuotantoalueiden läheisyydessä, ja selvittää mitkä tekijät ovat yhteydessä oireiluun.

– Keskusta- ja kokoomusvetoinen hallitus toimii vastuuttomasti korottaessa tuulivoimaloiden YVA-menettelyn kynnystä. Perussuomalaisten mielestä YVA-menettelyn kynnystä tulisi pikemminkin madaltaa siihen asti, että terveysvaikutuksista saadaan lisää tutkimustietoa. Esitämme vastalauseessamme, että varoivaisuusperiaatetta noudattaen YVA-menettelyn kynnystä edellytetään madallettavaksi hankkeilta, joissa yksittäisten tuulivoimaloiden lukumäärä on 5 kappaletta ja tai kokonaisteho vähintään 22 megawattia, Lehto ja Immonen toteavat.

Lisätietoja:

Olli Immonen, 050 512 0114
Rami Lehto, 040 704 4888