Perussuomalaiset

pe 30.11.2018 Muokattu pe 30.11.2018 13:06

Perussuomalaiset: Faktoja esitetystä kansanedustajien sopeutumisrahan korotuksesta

Mediatiedote 30.11.18
Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset korostavat edelleen, että kansanedustajille ollaan jättämässä uudessa sopeutumisrahamallissa erillisjärjestelmä, joka poikkeaa suuresti tavallisten palkansaajien työttömyysturvasta.

Iltalehden Marko-Oskari Lehtonen kirjoittaa tänään, että perussuomalaiset sekosivat omaan näppäryyteensä vastustaessaan kansanedustajien sopeutumisrahan korotusta. Valitettavasti Variksella on laskelmissaan virheelliset tiedot.

Uusimman esityksen mukaan kansanedustajan sopeutumisraha tulee määräytymään vähintään yhdeksän vuoden kertymän mukaan. Vuosittainen kertymä on neljä prosenttia kansanedustajan palkkiosta. Näin ollen yhdeksän vuoden kertymä on 36 % palkkiosta eli noin 2343 euroa. Tämä tulisi olemaan siis sopeutumisrahan minimi, jonka saisi jo yhden vuoden kansanedustajana toiminut henkilö. Tällä hetkellä minimi on 28 % palkkiosta eli noin 1820 euroa ja se edellyttää vähintään kolmen vuoden kansanedustajan uraa.

Sopeutumisrahan minimi tulisi olemaan jokseenkin saman suuruinen kuin vastaavaa palkkaa nauttivien palkansaajien ansiosidonnainen, mutta ilman palkansaajien velvoitteita kuten aktiivimallia. Vähintään 10 vuotta kansanedustajana toimineilla sopeutumisraha on kuitenkin huomattavasti parempi ja myös sen kesto on selvästi ansiosidonnaista pidempi.

On siis huomattava, että sopeutumisraha tulee kuin Manulle illallinen ilman velvoitteita.

Kaiken lisäksi yhden kauden kansanedustaja voi jatkossa valita ansiosidonnaisen kansanedustajuutta edeltäneen työuran perusteella, mikäli siitä kertynyt ansiosidonnainen olisi parempi kuin sopeutumisraha. Missä muussa työpaikassa voi tehdä tällaisen valinnan?

Perussuomalaiset korostavat edelleen, että olisimme voineet hyväksyä mallin, jossa kansanedustajien sopeutumisraha olisi tuotu aidosti ja kaikissa tilanteissa palkansaajan kanssa samalle viivalle kaikkine velvoitteineen. Kuten edellä on perusteltu, näin ei uudessa mallissa tule olemaan.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330
Sami Savio, 045 260 8308