Perussuomalaiset

pe 27.11.2015 Muokattu pe 27.11.2015 15:07

Puolustusministeri Niinistö asedirektiivistä – “on kyse Suomen kokonaisturvallisuudesta”

Puolustusministeri Jussi Niinistön 27.11.2015 pitämä puhe EU:n komission esittämästä ampuma-asedirektiivistä.

Suomen sotilaallinen puolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja osaavaan reserviin. Ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys maanpuolustustaitojen ylläpitämisessä on Suomen kaltaisessa maassa aivan keskeinen.

Vapaaehtoistoiminta on yksi maanpuolustuksemme peruspilareista nyt ja tulevaisuudessa. Se on kustannustehokas pelote ja tätä meidän malliamme ei muualla Euroopassa juuri ymmärretä. Muissa EU-maissa on pitkälti ammattiarmeija, meillä siis yleinen asevelvollisuus.

Hieman tilastoa – nimittäin vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan kautta annetaan maanpuolustusyhdistyksessä sotilaallista koulutusta kuluvana vuonna noin 80 000 vuorokautta noin 28 000 reserviläiselle. Tämä koulutus tukee suoraan puolustustamme ja meidän puolustuksemme uskottavuutta.

Lisäksi muut vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestöt järjestävät jäsenilleen maanpuolustusta tukevaa koulutusta tuhansissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Näissä ylläpidetään ja kehitettään ennen muuta ampumataitoja, mutta myös johtamista, fyysistä kuntoa ja muuta kokonaisturvallisuuden kannalta vaativaa osaamista.

Reserviläisammunnat ovat keskeinen osa reserviläisten vapaaehtoista toimintaa. Se on omaehtoista, omakustanteistakin toimintaa. Seon hyvä harrastus, perussuomalaisten mielestä mainiokin harrastus, ja jota estämällä ja kieltämällä ei maailmasta terroriteot vähene vaan ainoastaan rapautetaan Suomen uskottavaa puolustusta.

Pari sanaa Suomen puolustusvoimien rakenteesta, tätä kun ei Euroopassa juuri ymmärretä. Sen takia aiommekin sinne informaatiota Jussi Halla-ahon kanssa yhdessä viedä. Nimittäin operatiivisten alueellisten joukkojen sodanajan joukkoihimme kuuluvat paikallisjoukot. Tämähän on uusi konsepti, joka tämän vuoden alusta luotiin. Paikallisjoukot vahvistavat maakuntien kriisivalmiutta. Paikallispataljoonien valmiuksien ylläpidossa hyödynnetään maanpuolustusjärjestöjä ja reservin osaamista. Toiminnan tarkoituksena on entistä paremmin hyödyntää vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta sekä reservin toimintaa sodanajan joukkojen koulutuksessa.

Reservin merkitys Suomen sodanajan joukoissa on ratkaiseva. Osallistumalla kertausharjoituksiin ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutukseen reserviläiset voivat nousujohteisesti kehittää osaamistaan ja toimintakykyä.

Nyt kysymyksessä oleva asedirektiivin muutos heikentäisi merkittävästi suomalaisen reservin osaamista ja vaikuttaisi siten heikentävästi Suomen puolustuskykyyn ja vaikuttaisi myös maanpuolustustahtoon. On syytä ymmärtää, että puoliautomaattiaseiden kileto lopettaisi käytännössä vapaaehtoiset reserviläisammunnat nykymuodossaan kokonaan. Vaikutuksia olisi myös metsästykseen, asekeräilyyn ja syrjäseutujen ammuntaharrastukseen, jos direktiivi hyväksytään nyt esitetyssä muodossa.

Mielestäni tässä asiassa on syytä mennä maanpuolustuskylki edellä ja tiedottaa Eurooppaan tästä Suomen omintakeisesta ratkaisusta. Terrorismintorjunnan tehostaminen ja monien Euroopan maiden Suomea löysempään aselakinsäädäntöön puuttuminen ei saa vaikuttaa heikentävästi minkään maan sotilaalliseen puolustukseen.

Perussuomalaisen puoluehallitus kokoontui viime perjantaina, ja se päätti vastustaa asedirektiiviä esitetyssä muodossa. Samoin myös Juha Sipilän johtama hallitus tänään EU-ministerivaliokunnan kokouksessa päätti esittää muutosta tähän direktiiviin. On muistettava ja muistutettava, että kansallisen puolustuksen järjestelyt eivät kuulu Euroopan komissiolle. Ne kuuluvat jäsenvaltioiden omaan toimivaltaan – komissio ei saa näihin asioihin puuttua.

Perussuomalaiset sekä luonnollisesti virkamiehet sisäministeriössä ja puolustusministeriössä tekevät nyt hartiavoimin töitä sen eteen, että Suomen näkemykset tätä direktiiviä edelleen kehitettäessä otettaisiin huomioon. Tukea ei tosin vielä liiemmin voi moneltakaan jäsenmaalta voi odottaa, mutta tietoa lisäämällä ja painetta kasvattamalla uskomme, että tuloksiakin on saatavissa aikaan. Tätä työtä tulen tekemään hyvässä yhteistyössä sisäministeri Petteri Orpon kanssa. Tässä on kyse Suomen kokonaisturvallisuudesta.

Tilaisuuden jälkitallenne. Niinistön osuus alkaa kohdasta 26:40