Perussuomalaiset

ma 15.12.2014 Muokattu ma 15.12.2014 12:44

Soini kysyy: Rinne vastustaa autoveron poistamista – entä Stubb ja Sipilä?

Perussuomalaisten esitys autoveron poistaminen on rahoitettavissa valtionbudjetin todellisella rakennemuutoksella. Me emme hyväksy valtiovarainministeri Antti Rinteen ehdotusta terveyden- ja vanhustenhuollon leikkaamisesta autoveron poistamisen rahoittamiseksi. Nyt olisi hyvä kuulla kokoomuksen ja kepun puheenjohtajien Stubbin sekä Sipilän kannat ehdotukseemme autoveron poistamisesta, toteaa puheenjohtaja Timo Soini.

– Autoveron poistaminen ja bensaveron alennukset ovat rahoitettavissa maailmanparannukseen varattujen valtion budjettirahoituksen leikkauksista ja lopettamalla muiden EU-maiden jäsenmaksujenkompensaatiot. Vaaditaan EU- jäsenmaksun puolittamista, koska Suomen äänivaltakin puolitetaan. Tulevalla vaalikaudella ei tehdä enää yhtään tuulivoiman syöttötariffisopimusta ja muutenkin kannattamattomien energiamuotojen budjettirahoitusta karsitaan.

– Bensaveron tai muidenkaan verojen ja maksujen korotuksilla ei pidä rahoittaa autoveron poistamista. Perussuomalaisten kehitysapumalli saa aikaan huomattavia säästöjä, joista osa voidaan kohdentaa myös tähän tarkoitukseen.

Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua Suomen talouden vauhdittamiseksi. Sosiaalidemokraatit Rinteen johdolla edustavat pysähtyneisyyden aikaa.

SDP on aina todellisuudessa leikkaamassa kansalaisten sosiaaliturvasta, terveyden ja vanhusten huollosta, jos esitetään duunarien elämänlaatua parantavia esityksiä. Löytyykö kokoomukselta ja kepulta ryhtiä tehdä perussuomalaisten kanssa valtionbudjetin todellinen rakenneuudistus ja ohjata rahoitusta suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja elämisen laadun parantamiseksi, kysyy puheenjohtaja Timo Soini.

Lisätietoja:
Timo Soini
050 5120267