Perussuomalaiset

ke 28.11.2018 Muokattu ke 28.11.2018 17:09

Varusmiesten tapaturmia ei aiota korvata taannehtivasti – Perussuomalaisten Juvonen: Tämä on suuri vääryys

Mediatiedote 28.11.18
Julkaisuvapaa

Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tänään sotilastapaturma- ja palvelussairauslain käsittelyn. Käsitelty laki on lähtöisin kansanedustaja Arja Juvosen (ps.) vuonna 2017 laatimasta lakialoitteesta, jolla esitettiin varusmiespalvelusta suorittavien varusmiesten vakuutusturvan parantamista samalle tasolle kuin vapaaehtoisessa kriisinhallinnassa toimivilla. Kriisinhallinnassa toimivien vakuutusturvaa parannettiin 1.1.2017, jolloin heille tai heidän edunsaajilleen kirjattiin lakiin tuntuvat korvaukset vahinkotapaturmien tai kuolemantapauksen johdosta.

– Nyt valiokunnan hyväksymä laki korvaa vain 1.1.2019 jälkeen sattuneet sotilastapaturmat ja kuolemantapaukset, mutta unohtaa täysin varusmiesten tapaturmat tätä ennen, Juvonen kritisoi.

Juvonen toteaa, että yhdenvertaisuuden kannalta varusmiehiin kohdistuvaa lakia olisi tullut soveltaa myös taannehtivasti 1.1.2017 jälkeen sattuneisiin tapaturmiin. Laki ei myöskään tule korvaamaan mahdollisesti tämän vuoden loppuun saakka tapahtuvia vahinkoja asevelvollisuutta suoritettaessa.

– Vaikka laki tuokin asevelvollisuutta suorittaville vakuutusturvan ja heidän tilanteensa paranee tulevaisuudessa, sen voimaantulossa on kuitenkin erittäin suuri yhdenvertaisuuden epäkohta ja kansantajuisesti ajateltuna jopa vääryys.

Lakialoite asiasta tyrmättiin

Juvonen teki lain käsittelyn yhteydessä lakialoitteen, jossa esitettiin, että lakia sovellettaisiin taannehtivasti 1.1.2017 alkaen myös varusmiesten kohdalla. Näin varusmiehet olisivat samassa asemassa kriisinhallinnassa toimivien kanssa. Lakialoitteen allekirjoitti eduskunnan enemmistö.

– Tällä taannehtivuudella muun muassa järkyttävässä Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa uhreiksi joutuneet varusmiehet tai heidän edunsaajansa, sekä kaikki muut 1.1. 2017 jälkeen palvelustaan suorittaessa loukkaantuneet tai pysyvän vamman saaneet varusmiehet, olisivat olleet oikeutettuja korvauksiin, Juvonen kertoo.

– Joudun kuitenkin äärettömän pettyneenä ja surullisena kertomaan, että valiokunta ei kannattanut aloitettani, vaan esitykseni kaatui valiokunnan äänestyksessä äänin 12-2. Tämä on raadollista, kohtuutonta ja käsittämätöntä, Juvonen purkaa tuntojaan.

Juvonen pitää käsittämättömänä, että varusmiespalveluksen suorittaneet ovat edelleen täysin vailla riittävää vakuutusturvaa.

– Prioriteetit ovat tässä asiassa täysin hukassa, Juvonen sanoo.

Vielä yksi yritys

Juvonen kertoo, että hän tulee esittämään vielä kertaalleen eduskunnan täysistunnossa tämän lain voimaantuloa taannehtivasti.

– Tulen esittämään myös lausumia, joilla otetaan kantaa muun muassa puolustusvoimien turvallisuuden parantamiseen entisestään, Juvonen täsmentää.

Juvonen vetoaa myös presidentti Sauli Niinistöön lain vahvistajana.

– Toivon, että hän näkisi tämän inhimillisen ja ymmärtävän puolen tässä asiassa ja ottaisi kantaa tai tekisi lakiin esitettyjä muutoksia. Korvaukset sotilastapaturmiin joutuneille on korvattava 1.1. 2017 lähtien eli samalta ajalta kuin kriisinhallinnassa toimivat rauhanturvaajat ovat niitä voineet saada, Juvonen toistaa.

Lisätietoja:

Arja Juvonen /ps
Sosiaali- ja terveysvaliokunta
050- 5311108