Perussuomalaiset

Suomi on yksi maailman turvallisimpia ja hyvinvoivimpia yhteiskuntia. Samalla kuitenkin mielenterveysongelmat, yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat entistä yleisempiä kansanvitsauksia. Tämän voidaan osittain katsoa olevan seurausta siitä, miten yhteiskunnan modernisoituminen on muuttanut yksilöiden suhdetta yhteisöihin sekä yhteiskuntaan.

Kaupungistumisen, teollistumiskehityksen ja muuttoliikkeen seurauksena perinteisten paikalliskulttuurien sekä suku- ja lähiyhteisöjen merkitys on vähentynyt. Myös hyvinvointipalveluiden laajentuminen on vähentänyt ihmisten riippuvuutta toisistaan. Muutokset ovat asettaneet yksilön asemaan, jossa hänen tärkein tukensa ja turvansa ovat entistä korostuneemmin joko hänen omat yksilölliset valintansa ja voimavaransa tai yhteiskunnan palvelut ja etuudet.

Julkisessa keskustelussa vedotaan toistuvasti valtion vastuuseen mitä erilaisimpien ihmiselämään ja hyvinvointiin liittyvien ongelmien ratkaisijana. Toisaalla peräänkuulutetaan myös yksilönvapauksien ja -vastuiden perään vaatimalla vähemmän holhousta ja valtioriippuvuutta. Kuitenkin yksilö- ja suorituskeskeisyyden paineessa yhä nuorempia suomalaisia palaa loppuun jo peruskoulun jälkeen.

Sosiaali- ja terveyspalveluita on tarkasteltava tätä taustaa vasten ja niin yksilön kuin valtion vastuut on huomioitava. Näiden sovittaminen yhteen on tehtävä sosiaalisesti kestävällä tavalla. Lisäksi on huomioitava huoltosuhteen, väestönkehityksen sekä taloustilanteen julkiselle sektorille asettamat reunaehdot.

Vaikuttavaa ennaltaehkäisyä

Kuntien ja hyvinvointialueiden tulisi panostaa enemmän matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksiin ja liikkumisen edistämiseen. Liikkumattomuus aiheuttaa merkittäviä terveysongelmia ja miljardien kustannuksia yhteiskunnalle. Liikkumisella on kiistaton yhteys myös mielenterveyteen. Esimerkiksi liikuntalähete-palvelua kehittämällä voisi ennaltaehkäistä useiden elintapasairauksien kehittymistä ja pahenemista. Lääkärin kirjoittamalla lähetteellä voisi ohjata asiakkaan esimerkiksi kuntosalille tai ryhmäliikuntaan, joka olisi määräajan Kela-korvauksen piirissä.

Terveyteen liittyvää valistustyötä tulee lisätä merkittävästi. Terveystiedon kouluopetuksen lisäksi valistustyön tulee olla vaikuttavaa kampanjointia erityisesti elintapasairauksien torjumiseksi. Viestinnässä ja kampanjoinnin suunnittelussa tulee erityisesti hyödyntää elintapansa radikaalisti korjanneita kokemusasiantuntijoita, joilla on omakohtaista kokemusta asenne- ja elämäntapamuutoksesta.

Maksutonta ehkäisyä ei tulisi ulottaa alaikäisistä nuorille aikuisille. Alaikäisten ehkäisyvälineet tarjottaisiin kouluterveydenhuollon kautta. Suomalainen ehkäisyvalistus on hyvällä tasolla ja raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut merkittävästi pitkällä aikavälillä, joten maksutonta ehkäisyä ei voida enää perustella raskaudenkeskeytyksiä ennaltaehkäisevänä toimena täysi-ikäisten osalta.

Terveisiin elämäntapoihin tulee ohjata myös verotuksellisin keinoin entistä vahvemmin huomioiden samalla kotimaisten ruuantuottajien etu. Haittaveroihin tulee lisätä niin kutsuttu terveysvero. Terveysverolla ohjattaisiin kuluttajia valitsemaan vähemmän lisättyä sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa sisältäviä tuotteita ja maksamaan terveydelle haitallisista tuotteista enemmän. Kasvisten, hedelmien ja vihannesten tulisi puolestaan olla entistä kevyemmin verotettua sillä niiden kulutus edistää kansanterveydellisiä tavoitteita.

• Kehitetään liikuntalähetteitä kannustavimmiksi
• Tehostetaan terveysvalistusta
• Ei tarjota maksutonta ehkäisyä nuorille aikuisille
• Otetaan käyttöön terveysvero

Mielenterveyspolitiikan vastattava nykyajan haasteita

Monenlainen pahoinvointi lasten ja nuorten keskuudessa on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Modernin maailman ilmiöillä, kuten älypuhelimien ja sosiaalisen median käytön yleistymisellä on tässä oma roolinsa.

Sosiaalisen median palveluiden toimintalogiikkka ja algoritmit on tietoisesti kehitetty mahdollisimman koukuttaviksi. Sovellusten välittömälle tyydytykselle perustuva toimintamalli on myrkkyä herkässä kehitysvaiheessa olevien lasten ja nuorten aivoille. Tämä johtaa nettiriippuvuuteen, keskittymiskyvyn heikkenemiseen ja kärsimättömyyden kasvuun. Sosiaalisten taitojen kehittyminen kärsii, kun suuri osa vuorovaikutuksesta ikätoverien kanssa tapahtuu nettiyhteyden kautta.

Tutkimusten mukaan yhä nuorempana aloitettu sosiaalisen median käyttö on todennäköisesti yksi merkittävimmistä, ellei merkittävin, syy nuorten mielenterveysongelmien yleistymiseen. Nuorille haitalliseen sosiaalisen median kuluttamiseen on puututtava lainsäädännöllisin keinoin. Sisällöntuottamiseen perustuvalle sosiaaliselle medialle on säädettävä 15 vuoden suojaikäraja, jonka noudattamista on myös aktiivisesti valvottava. Sosiaaliseen mediaan tilejä perustavien ikä tulee tarkistaa ja alle 15-vuotiaiden sosiaalisen median tilejä suvaitseville palveluntarjoajille on määrättävä sakkoja. On kuitenkin korostettava myös vanhempien vastuuta valvoa sitä, mitä heidän lapsensa tekevät älylaitteellaan.

Yksinäisyyden lisääntyminen yhteiskunnassa lisää myös mielenterveysongelmia. Pitkittynyt yksinäisyyden tunne voi johtaa esimerkiksi masennukseen ja syrjäytymiseen. Sosiaali- ja nuorisopalvelujen on tähdättävä syrjäytymisen ehkäisyyn ja syrjäytyneiden nuorten elämänhallinnan kehittämiseen esimerkiksi etsivään nuorisotyöhön ja elämänhallintavalmennusten tarjoamiseen panostamalla. Nuorisotiloilla ja -työntekijöillä on tärkeä rooli kasvua tukevan ilmapiirin mahdollistamisessa nuorille, joille kotiolosuhteet eivät sellaista tarjoa.

Ennaltaehkäisevien toimien lisäksi mielenterveyspalveluiden resurssit ja saatavuus on pyrittävä turvaamaan etenkin lasten ja nuorten osalta, jotta avun piiriin pääsee matalalla kynnyksellä ja kohtuullisessa ajassa. Kannatetaan lasten ja nuorten terapiatakuun käyttöönottoa. Henkilöstön riittävyyden parantamiseksi psykoterapeutin koulutus tulee muuttaa maksuttomaksi.

• Sisällöntuotantoon perustuville sosiaalisen median palveluille on säädettävä 15 vuoden suojaikäraja
• Nuorisotyössä panostettava syrjäytymisen ehkäisyyn ja syrjäytyneiden elämänhallinnan kehittämiseen
• Turvataan mielenterveyspalveluiden resurssit
• Otetaan käyttöön lasten ja nuorten terapiatakuu
• Tehdään psykoterapeutin koulutuksesta maksutonta

Tehoa terveydenhuoltoon

Terveydenhuollon palveluverkkoa on täydennettävä kustannustehokkailla ratkaisuilla, kuten digipalveluilla ja liikkuvilla palveluilla. Terveyskeskusten lähtökohtainen tehtävä ei ole elinvoimapolitiikan nimissä tekohengittää väestökadosta kärsiviä paikkakuntia, vaan tuottaa palvelut mahdollisimman käytännöllisesti ja taloudellisesti kestävästi. Tällöin niin asiakkaiden kuin palveluiden on mahdollisuuksien mukaan kyettävä liikkumaan entistä enemmän.

Terveyspalveluiden organisoinnin tulee olla mahdollisimman selkeää ja virtaviivaista. Ylimääräisiä johtaja- ja päällikkötasoja tulee karsia ja painottaa resursointi vähemmän välttämättömistä asiantuntijatehtävistä entistä enemmän kliiniseen hoitotyöhön. Hoitajien ja lääkärien kirjallisen työn määrää tulisi vähentää ja antaa heille mahdollisuus keskittyä varsinaiseen asiakastyöhön. Potilastietojärjestelmät tulee yhtenäistää kaikkien hyvinvointialueiden kesken.

Hoitojonoja on purettava tehokkaasti. Painetta perusterveydenhuollon hoitojonoista tulee purkaa korottamalla Kela-korvauksia yksityisellä puolella sekä lisäämällä palveluseteleiden käyttöä. Taloudellisesti äärimmäisen kallis vuokratyö on kitkettävä vuokratyölle asetettavalla hintakatolla ja panostamalla vakituisten työntekijöiden rekrytointiin esimerkiksi rekrytointilisillä.

Ikääntyneiden hoito on yksi suurimmista menoeristä sotessa, mutta siitä huolimatta palveluiden laatu ja saatavuus on heikentynyt. Palveluiden järjestämistä on vaikeuttanut veronmaksajien ja hoitajien määrän lasku suhteessa hoidettavien määrään, joka puolestaan on kasvanut. Ikääntyneiden hoidon kriisiä voidaan lievittää luokittelemalla palvelupaikkojen asukkaat hoitotarpeen mukaan, jolloin vähemmän hoitoa tarvitsevat ikäihmiset voidaan ohjata pienemmällä hoitajamiehityksellä toimiviin palvelupaikkoihin. Palvelupaikkoja on kilpailutettava, mutta samalla on lisättävä valvontaa laiminlyöntien ennaltaehkäisemiseksi. Työvoimapulan aikana toteutettamiskelvottomiin henkilöstömitoituksiin on suhtauduttava kriittisesti, koska ne heikentävät palveluiden saatavuutta ja lisäävät kustannuksia.

Terveydenhuollon työntekijöiden kielitaidottomuus uhkaa potilasturvallisuutta. Puutteellinen kielitaito voi johtaa hoitovirheisiin, minkä vuoksi terveydenhuollon ammattihenkilöstön kielitaitovaatimuksia tulee nostaa.

• Täydennetään terveydenhuollon kattavuutta liikkuvilla palveluilla ja digipalveluilla
• Tehostetaan karsimalla johtotasoja sekä yhtenäistämällä potilastietojärjestelmiä
• Puretaan hoitojonoja palveluseteleillä ja Kela-korvauksia korottamalla
• Kitketään sote-sektorin vuokratyö hintakatolla
• Priorisoidaan ikäihmisten palvelut hoitotarpeen mukaan
• Nostetaan terveydenhuollon työntekijöiden kielitaitovaatimuksia

Sote-alan työvoimapula on hoidettava

Sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa on kymmenien tuhansien työntekijöiden vaje, mikä heikentää palveluiden laatua ja lisää henkilöstön kuormitusta. Samaan aikaan moni alan työntekijä muuttaa ulkomaille paremman toimeentulon ja työolojen perässä. Alan vetovoiman palauttaminen vaatii muutoksia niin koulutukseen kuin työelämään.

Koulutuksessa on tähdättävä tulevan työpaikan löytymiseen jo opiskeluvaiheessa. Oppilaitosten ja työnantajien välistä yhteistyötä on syvennettävä ja harjoitteluiden työnohjausta on yhtenäistettävä samantasoisen työssä oppimisen takaamiseksi. Harjoittelun aikaisen toimeentulon turvaaminen ei vaadi palkan maksamista kaikille harjoittelijoille, vaan tuki tulee kohdentaa heille, joille koituu kohtuuttomia kustannuksia esimerkiksi majoituksesta tai matkustamisesta vieraalla paikkakunnalla olevaan työpaikkaan. Hoitaja- ja lääkärikoulutusten aloituspaikkoja on lisättävä. Paikkoja lisätessä on kuitenkin pidettävä kiinni koulutettavan työvoiman laadusta, jonka vuoksi hoitohenkilöstön koulutusohjelmiin on palautettava pakollinen soveltuvuuskoe.

Työntekijöiden työhyvinvointia voidaan kohentaa osallistamalla työntekijöitä enemmän työvuorosuunnitteluun ja kehittämällä sote-johtamista henkilöstöä huomioivammaksi. Kirjallisen työn määrää tulisi vähentää ja antaa heille mahdollisuus keskittyä varsinaiseen asiakastyöhön, jolloin varsinaisen hoitotyön ulkopuolisia työtehtäviä hoitamaan voidaan palkata esimerkiksi osastonsihteereitä. Alan turvallisuutta on lisättävä kiristämällä sote-työntekijöihin työssä kohdistuvien väkivaltarikosten rangaistuksia. Yhteiskunnallisesti tärkeän hoivatyön ammattilaisten on myös saatava työnsä vaativuutta paremmin vastaavaa palkkaa. Hoitajien palkkatasoa onkin korotettava kilpailukykyisemmäksi vastaamaan muita Pohjoismaita, taloudelliset realiteetit huomioiden.

Työperäisessä maahanmuutossa on velvoitettava Suomeen saapuvat sote-työntekijät jäämään Suomeen töihin määräajaksi saatuaan EU-/ETA-alueella kelpaavan ammattipätevyyden.

• Kompensoidaan opiskelijoille kohdennetusti koulutukseen kuuluvista työharjoitteluista aiheutuvia kustannuksia
• Lisätään hoitaja- ja lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja
• Palautetaan pakolliset soveltuvuuskokeet
• Siirretään kirjallista työtä hoitohenkilöstöltä osastonsihteereille
• Kiristetään sote-työntekijöihin työssä kohdistuvien väkivaltarikosten rangaistuksia
• Korotetaan hoitajien palkkatasoa kilpailukykyisemmäksi
• Edellytetään työperäisiltä maahanmuuttajilta työpaikkaan sitoutumista määräajaksi

Vastuullista päihdepolitiikkaa

Päihdepolitiikan painopisteenä on päihdeongelmien ennaltaehkäisy ja hoitaminen. Päihdevalistustyötä on lisättävä kouluissa ja päihdevalistuksessa on hyödynnettävä entisiä ongelmakäyttäjiä kokemusasiantuntijoina, jotka voivat valistaa nuoria omilla kokemuksillaan. Kuntoutusterapian tulisi olla mahdollista myös päihdeongelmaisille, vaikka he eivät kykenisi irtaantumaan päihteiden käytöstä heti hoidon alussa. Ajan mittaan päihteettömyyttä tulisi edellyttää osana terapiaa.

Huumeiden käyttöhuoneita ei tule perustaa, sillä se käytännössä sallisi laittomien päihteiden käytön julkisrahoitteisesti. Käyttöhuoneet toimisivat myös otollisena paikkana huumekauppiaille etsiä uusia asiakkaita, sillä päihteiden käyttäjät ohjautuisivat käyttöhuoneille. Käyttöhuoneiden sijaan päihdetyön tulisi painottua päihdeongelmaisten kohtaamiseen kadulla ja heidän ohjaamiseen asianmukaiseen hoitoon. Huumausaineiden korvaushoidossa tulisi kieltää jatkuva huumeiden oheiskäyttö, sillä valtio tarjoaa jo korvaavan aineen. Opioidikorvaushoitoa on tarjottava kaikille sitä tarvitseville suonensisäisten sairauksien ja yliannostusten ennaltaehkäisemiseksi.

Pitkällä aikavälillä päihdepoliittisten ratkaisujen tulee ohjata niin laillisten kuin laittomien päihteiden käytön vähentämiseen. Alkoholin ja tupakan verotuksen tulisi kompensoida niiden käytöstä aiheutuvia kustannuksia terveydenhuollolle. Nuuskan osalta tämä ei toteudu, sillä sen käyttö on Suomessa sallittu, mutta myynti kielletty, jolloin myynti- ja verotulot ajautuvat Suomen ulkopuolelle. Nykyisen myyntikiellon sijaan nuuskan myynti tulisi suoraan laillistaa.

Huumekaupasta on tuomittava ankarammin kuin käyttörikoksesta etenkin, kun kyseessä on huumeiden myynti alaikäisille. Laittomien päihteiden käyttöön omatoimisesti apua hakeville tulisi tarjota apua ilman vaaraa vankeusrangaistuksesta. H-merkinnän tulisi olla lyhytkestoisempi tapauksissa, jossa esimerkiksi nuori on jäänyt kiinni huumeiden kokeilusta ja on yhteistyökykyinen. Kannabiksen dekriminalisointi tai laillistaminen ei ole kannattavaa, sillä kiellon purkaminen viestisi kannabiksen käytön puolesta ja lisäisi viihde- sekä ongelmakäyttöä. Kannabiksen laillistaneissa maissa puolestaan nähdään uusia rajoituksia käyttöön tai paluuta ei-lääketieteellisen kannabiksen kieltoon.

• Mahdollistetaan kuntoutusterapia myös päihdeongelmista kärsiville
• Käyttöhuoneiden sijaan kohdattava käyttäjiä kaduilla ja ohjattava hoitoon
• Kiristetään alkoholin ja tupakan verotusta
• Laillistetaan nuuskan myynti Suomessa
• Korotetaan huumekaupasta annettavia tuomioita
• Kannabista ei tule dekriminalisoida tai laillistaa

Tiedevastaisuus pois terveydenhuollosta

Erilaiset “poliittisesti valveutuneet” aktivismin muodot pyrkivät vaikuttamaan julkiseen terveydenhuoltoon, virkamiehiin ja päättäjiin kulttuurin muutoksen kautta. Aktivistien tieteellisesti puutteelliselle näytölle perustuvat pyrkimykset aiheuttavat pahimmillaan pysyvää vahinkoa terveysongelmista kärsiville.

Yksi näistä liikehdinnöistä on lihavuusaktivismi. Lihavuus on Suomessa kansansairaus. Lihavuuden aiheuttamien terveyshaittojen vähättely ja suoranainen kiistäminen jouduttavat ongelmaan puuttumista. Asiantuntijoiden ei tulisi joutua pelkäämään ylipainon aiheuttamien terveysriskien puheeksi ottamista. Terveydenhuollon asiantuntijoiden ja hoitohenkilöstön tulee tehdä aktiivista työtä torjuakseen lääketieteen vastainen ja ihmisen terveyttä vaarantava mielipidevaikuttaminen.

Sukupuolidysforia on yksi vakavimmista nuorisoa vaivaavista sosiogeenisistä kulkutaudeista. Fyysisesti sekä henkisesti kehittyvien lasten ja nuorten identiteetti on vielä kypsymätön, jolloin on vastuutonta vahvistaa alaikäisen sukupuolidysforiaa juridisin toimin tai suorittaa peruuttamattomia hormonaalisia tai kirurgisia toimenpiteitä. Julkisin varoin kustannettujen hoitojen tulee olla aina lääketieteellisen harkinnan mukaisia. Itsediagnosointi ei voi olla peruste hoidon aloittamiselle eikä murrosiän alkua estäviä hormoniestolääkkeitä tule missään olosuhteissa myöntää alaikäisille.

Näiden lisäksi on puututtava erityisesti sosiaalisessa mediassa leviäviin uskomushoitoihin eli puoskarointiin, sillä tieteeseen perustumattomien “hoitojen” harhaanjohtava markkinointi voi pahimmillaan pahentaa potilaan sairautta tai itsessään aiheuttaa tälle hengenvaaran. Suomeen on säädettävä Ruotsin tapaan puoskarilaki, jotta vain laillistetut ammatinharjoittajat voivat hoitaa alaikäisiä tai vakavasti sairaita.

• Terveydenhuollon tulee tehdä aktiivista työtä oikean tiedon levittämiseksi
• Peruuttamattomia kirurgisia tai lääkinnällisiä toimenpiteitä ei tule antaa sukupuolidysforiaa poteville alaikäisille
• Säädetään Suomeen puoskarilaki

Lisätietoja: