Ajankohtaista
Perussuomalainen 3/2025 on ilmestynyt – mukana myös järjestöliite!
Kirjoitettu 1.10.2025 | AjankohtaistaUutiset
3/2025 Perussuomalainen-lehti: PDF >> PS-järjestöliite: PDF >> Tässä PS-numerossa: Hallitus teki budjettiriihessä talouskasvua vahvistavia päätöksiä: Palkansaajan verotus kevenee ja ostovoima kasvaa EVA tutki: Suomalaisten enemmistö hyväksyy leikkaukset kehitysyhteistyöhön ja yritystukiin Perussuomalainen ääni kuuluu vahvasti EU:ssa: Suomi on valmis kaatamaan yhteisvelan vaikka yksin Jani Mäkelä uuden yhteisvelan torppaamisesta: Merkittävä voitto perussuomalais... Lue lisää >
Kannanotto: Myös päättäjien tulee osallistua Etelä-Karjalan hyvinvointialueen säästötalkoisiin
Kirjoitettu 1.10.2025 | KannanottoTiedote Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä: Myös päättäjien tulee osallistua Etelä-Karjalan hyvinvointialueen säästötalkoisiin Vaadimme, että Ekhvan (Etelä-Karjalan hyvinvointialue) kaavailemat kymmenien miljoonien eurojen säästöt kohdennetaan myös poliittiseen päätöksentekoon. Ekhva tarjoaa tällä hetkellä valtuustoryhmille vuosittain ryhmärahaa 3000 euroa valtuutettua kohden eli yhteensä jopa 177 000€. Valtuutettua kohden Etelä-Karjalassa maksetaan vuoden 2024 luvuilla Kaakkois-Suomen s... Lue lisää >
Perussuomalaiset haluaa turvata toimivat peruspalvelut alueen asukkaille
Kirjoitettu 1.10.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote Perussuomalaiset haluaa turvata toimivat peruspalvelut alueen asukkaille Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on päivitetty toimintaa ohjaavaa strategiaa. Perussuomalaiset eivät allekirjoittaneet sitä. Perussuomalaisille tärkeitä ovat paikallisten suomalaisten asukkaiden toimivat palvelut. Muille tärkeää on, että hyvinvointialue huomioi palveluissa kaikkia alueella puhuttuja kieliä, mistä seuraa, että rahat eivät riitä toimiviin suomalaisten peruspalveluihin. Lukuisat vieraat kielet... Lue lisää >
Kotimainen ruoka on turvamme ja ylpeytemme
Kirjoitettu 30.9.2025 | Ajankohtaista
Kotimainen ruoka on turvamme ja ylpeytemme Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua. Meillä on käsissämme kultaa, jota osataan arvostaa vasta kriisien hetkellä silloin, kun omavaraisuus ja kotimainen tuotanto näyttävät todellisen arvonsa. Olen huolissani suomalaisen ruuan tulevaisuudesta ja nyt alkaakin olemaan viimeiset hetket vahvistaa maatalouden ja elintarviketuotannon rakenteita ennen kuin olemme tilanteessa, josta ei ole paluuta. Menetettyä on vaikea saada ... Lue lisää >
PS:n valtuustoaloitteen taakse yli 20 valtuutettua, Naantalin terveyskeskuksen aukioloaikojen laajentamiseksi
Kirjoitettu 26.9.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä Erika Tavion johdolla jätti keskiviikonna 24.9.2025 aluevaltuuston kokouksessa seuraavanlaisen aloitteen. PS:n aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite Naantalin terveyskeskuksen aukioloaikojen laajentamiseksi Naantalin terveyskeskuksessa oli toimiva malli hoitaa iltavastaanottoa lääketieteenopiskelijavetoisesti niin, että heillä oli vakituisen lääkärin konsultointimahdollisuus. Paikalliset ovat olleet tähän malliin tyytyväisiä ja vaivat tulivat h... Lue lisää >
PerusNaiset kannanotto: Konkreettisia tekoja hallitukselta omaishoitajille, ei vain kauniita juhlapuheita
Kirjoitettu 26.9.2025 | Kannanotto
Kuvassa vasemmalta: Kaisa Juuso ja Lisa Wesin Perusnaiset kiittää hallitusta esityksestä korottaa omaishoidon tuen vähimmäispalkkiota ja lisätä taloudellista turvaa perhehoitajille. - Omaishoitajat tekevät tärkeää yhteiskunnallista työtä, ja perhehoito on inhimillinen hoivan muoto. Haluamme parantaa omais- ja perhehoitajien asemaa palkkioita korottamalla, sanoo perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso. Hallitus esittää pienimpiin omaishoidon tukiin korotusta 58 euroa k... Lue lisää >
Perussuomalainen 2/2025 on ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 27.6.2025 | AjankohtaistaUutiset
2/2025 Perussuomalainen-lehti: PDF >> Tässä numerossa: Taloustieteilijät kiittelevät hallituksen verolinjaa: ”Hyvä, että saadaan veronalennuksia voitelemaan taloutta” Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Miinoista, maanpuolustuksesta ja vasemmistosta Laajaa taksialan kokonaisuudistusta jo liki kaksi vuotta valmistellut ministeri Lulu Ranne: Taksilla on päästävä turvallisesti perille Uusi elinkeinoministeri Sakari Puisto: "On pohdittava juuri nyt, mitä maailmalla tapahtuu ja m... Lue lisää >
Varsinais-Suomen aluevaltuustoryhmä asetti luottamushenkilöt alkavalle kaudelle
Kirjoitettu 10.6.2025 | AjankohtaistaPolitiikka
Tiedote Varsinais-Suomen Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä kokoontui ensimmäiseen aluevaltuuston kokoukseen 4.6.2025 ryhmäpuheenjohtaja Erika Tavion johdolla. Kokouksessa valittiin Varhan luottamushenkilöt keskeisimpiin päättäjäelimiin. Uudet Perussuomalaiset luottamushenkilöt ovat seuraavat: Aluehallitus Erika Tavio Heikki Tamminen Sote- palvelulauta- kunta Riku-Mikael Leppänen Sini Laine Tyks/ sairaalapalvelulauta- kunta Heikki Tamminen ... Lue lisää >
Raision Perussuomalaiset asetti luottamushenkilönsä alkavalle valtuustokaudelle
Kirjoitettu 5.6.2025 | AjankohtaistaPolitiikka
Tiedote Raision Perussuomalaiset on nimennyt edustajansa kunnallisiin luottamustehtäviin valtuustokaudelle 2025–2029. Valtuuston toisena varapuheenjohtajana toimii Mika Koivisto vuosina 2025–2027, jonka jälkeen hän jatkaa kolmantena varapuheenjohtajana vuosina 2027–2029. Mika on tietoliikenneinsinööri, ja hän aloittaa nyt neljännen kautensa valtuustossa. Kaupunginhallituksessa perussuomalaisten edustaja Mikko Kangasoja toimii molemmilla kaksivuotiskausilla toisena varapuheenjohtajana se... Lue lisää >
Turun Perussuomalaiset nimesivät uudet luottamushenkilönsä
Kirjoitettu 30.5.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote Turun Perussuomalaisten valtuustoryhmä yhdessä Turun Perussuomalaisten hallituksen kanssa on yhteiskokouksessaan päättänyt esityksensä luottamuspaikkajaosta kaupungin toimielimiin. Aiemmin Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirihallitus päätti ylikunnallisten paikkojen esityksestä myös Turun osalta. Kaupunginhallitukseen ja sen konsernijaokseen Perussuomalaiset esittävät Juha Anttilaa. Kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaoston jäseneksi tulee Vilhelm Junnila. Ympäristöjohtor... Lue lisää >
Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmä järjestäytyi
Kirjoitettu 28.5.2025 | AjankohtaistaPolitiikka
Kuvassa: valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Marika Puolimatka ja puheenjohtaja Juho Hirvelä järjestäytymiskokouksessa. Tiedote Tampereen Perussuomalaisten uusi valtuustoryhmä järjestäytyi keskiviikkona 14.05.2025. Kokouksessa tulevan valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Juho Hirvelä, varapuheenjohtajaksi Marika Puolimatka ja sihteeriksi Ville Salomäki. Valtuustoryhmä aloittaa varsinaisen valtuustokautensa 01.06.2025. Valtuustoryhmän valtuutetut Joakim Vigelius, kansanedusta... Lue lisää >
Perussuomalainen Nuoriso kokoontui kevätkokouksen merkeissä Joensuussa 23.-25.5.2025
Kirjoitettu 26.5.2025 | AjankohtaistaJärjestöTiedote Perussuomalainen Nuoriso kokoontui kevätkokouksen merkeissä Joensuussa 23.-25.5.2025. Joensuussa juhlistettiin vuonna 2020 perustetun nuorisojärjestön viisivuotisjuhlia, palkittiin ansioituneita jäseniä sekä hyväksyttiin jäsenaloitteita koskien maahanmuuttopoliittisen ohjelman linjauksia. Tervehdykset kokoukseen toivat puoluesihteeri Harri Vuorenpää, kansanedustaja Sanna Antikainen sekä paikallisen nuorisopiirin edustaja. II. luokan ansiomerkin saivat Noora Korpela, Matias Päivä, Ami Ki... Lue lisää >
Tutustu PS:n sääntömuutosesitykseen
Kirjoitettu 21.5.2025 | AjankohtaistaJärjestö
Hyvä Perussuomalaisten jäsen, Puolueen sääntöjä on tarkasteltu ja kehitetty aiemmissa puoluekokouksissa vuosina 2009, 2021 ja 2023. Näiden uudistusten myötä nykyinen suora jäsenyys puolueeseen sekä puoluejohdon valitseminen suoralla vaalilla puoluekokouksessa tukevat jäsendemokratian toteutumista. Samalla puoluehallituksen valinta puoluevaltuuston toimesta varmistaa alueellisen edustavuuden puolueen päätöksenteossa. Tämän vuoden puoluekokousta silmällä pitäen on tunnistettu joitakin tar... Lue lisää >
Perussuomalaiset nimesivät henkilöt luottamustehtäviin Helsingissä
Kirjoitettu 8.5.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaPerussuomalainen valtuustoryhmä Helsingissä valitsi luottamushenkilöitä valtuustokaudelle 2025-2029 Helsingissä 5.5.2025 pidetyssä yhteiskokouksessa piirihallituksen kanssa. Luottamuspaikat ja siihen valitut henkilöt löytyvät kokonaisuudessaan tiedotteen lopussa. Valtuustoryhmän jäsenten luottamuspaikat menevät valtuustokaudella 2025-2029 seuraavanlaisesti: Wille Rydman, Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Teija Makkonen, Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta, jäsen ja valtuustoryhm... Lue lisää >
Keravan perussuomalaisten valtuustoryhmä järjestäytyi
Kirjoitettu 4.5.2025 | AjankohtaistaPolitiikkaKeravan perussuomalaisten valtuustoryhmä järjestäytyi vapun jälkeisenä perjantaina pitämässään kokouksessa. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin kansanedustajan avustaja Antti Moisander. Varapuheenjohtajaksi valittiin eduskuntaryhmän asiantuntija Iiro Silvander ja ryhmän sihteerinä aloittaa Hannu Helander. Kokouksen valinnat olivat yksimielisiä. “Jatkamme alkavalla valtuustokaudella tavallisen keravalaisen puolen pitämistä päätöksenteossa. Tulemme myös näkyvästi viestimään kuntalaisille ... Lue lisää >