Perussuomalaiset

ke 28.2.2018 Muokattu ke 28.2.2018 10:07

Laura Huhtasaari: Perussuomalaiset perustavat pankkikriisin totuuskomission

Lehdistötiedote, Helsinki 28.2.2018

– Nostin uudenvuodenpuheessani esiin 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat. Niitä ei ole läpivalaistu eikä oikeudenmukaista loppuselvitystä ole tehty. 1990-luvun pankkikriisi ja seurannut lama on ollut sotien jälkeisen ajan järkyttävin tapahtuma. Se horjutti suomalaisten luottamusta yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Perussuomalaiset asettavat totuuskomission selvittämään pankkikriisin tapahtumia. Pahoittelut tai anteeksipyynnöt uhreille ja omaisille eivät riitä. Kymmenillä tuhansilla yrittäjillä ja sadoilla tuhansilla velallisilla jälkeläisineen on oikeus saada korvaukset kärsimistään vääryyksistä, toteaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja kansanedustaja Laura Huhtasaari.


Laura Huhtasaari ja Matti Putkonen tiedotustilaisuudessa 28.2.2018.

– Miksi presidentti Tarja Halonen julisti pankkikriisin keskeiset paperit salaiseksi? Käyttikö presidentti Mauno Koivisto virka-asemaansa väärin? Ohjeistiko Koivisto tuomioistuimia jopa lainvastaisesti pelastamaan ainoastaan pankit? Mikäli näin on käynyt, Suomi on toiminut kaikkien demokraattisten oikeusvaltioiden kriteereiden vastaisesti. Poliittisella päätöksellä siirrettiin pankeille kuuluvat vastuut kansalaisten ja yrityksien maksettaviksi. Nyt on viimeinen hetki selvittää todelliset syylliset ja saattaa heidät vastuuseen ja korvausvelvollisiksi. Selvittämistä ei voi kiertää vanhenemispykälällä, koska asiakirjat on salattu.

– Miksi ministerit Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes möivät – tosin yksin Siimeksen allekirjoituksella – kymmenet tuhannet suomalaiset velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle? Liittyikö kauppaan salainen lisäsitoumus – Suomen valtio ei heikennä Aktiv-Hansan saatavien arvoa velat anteeksi antavalla lainsäädännöllä 15 vuoteen? Norjalaisyhtiö teki saatavilla 5-7 miljardia euroa voittoa. Tästäkö syystä lamavelat anteeksiantava lainsäädäntö tuli voimaan vasta 2008? Prosessi on perin pohjin tutkittava, koska se on jättänyt lähtemättömät jäljet tuhansiin velkavankeuden kokeneisiin perheisiin. Jäljet ovat jääneet myös perheiden lapsiin ja vaikutukset näkyvät toisessa polvessa ja heijastuvat kolmannessa. Hämärää lienee tässäkin, koska Aktiv-Hansa sopimusta käsitelevät asiakirjat on Tarja Halosen toimesta salattu vuoteen 2025 asti. Nyt ne on avattava.

– On myös selvitettävä, miksi valtio ei ole lopettanut Arsenalin selvitystilaa ja purkanut yhtiötä. Arsenal suoritti pankkikriisiin liittyvää julkista tehtävää, joka – suoraan laista ilmenevästi – on ottaa vastaan kriisipankeista omaisuus ja myydä se. Arsenal on lain mukaisen tehtävänsä suorittanut. Miksi Arsenal edelleen jatkaa velallisten kiusaamista? Lieneekö syy, että Arsenal ei ole toiminut lakien ja säädösten puitteissa ja sen takia Arsenalia tekohengitetään?

Tarvitsemme nyt teidän pankkikriisin uhrien apua ja yhteistyötä, jotta salatut asiakirjat saadaan läpivalaistua. Niin kauan, kun pankkikriisin asiakirjat salataan, ei Suomella ole puheoikeutta EU:n ja muissa kansainvälisessä oikeusvaltioiden pöydässä.

Pankkikriisin salattujen papereiden läpivalaisu on aloitettava heti. Vaikka jokainen tapaus yksitellen, jos valtio ei luovuta dokumentteja kerralla.

Avaamme pankkikriisi@perussuomalaiset.fi sähköpostiosoitteen, jonka kautta toivomme saavamme yhteystietonne ja tarinanne. Yhdessä toimien saamme salaiset asiakirjat avattua. Jokaisella teillä on oikeus saada itseänne koskevat asiakirjat. Kootaan ne yhteen, jota kautta mahdollisesti saadaan selville mitä tapahtui ja kenen johdolla. Tiedoston pohjalta voimme ryhtyä toimenpiteisiin ja aloittaa korvausprosessin.

LAURA HUHTASAARI