Perussuomalaiset

ti 22.8.2017 Muokattu ti 22.8.2017 15:22

PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri: Puolustamme suomalaisia monella rintamalla

PS:n eduskuntaryhmän kesäkokous Hyvinkäällä 22.8.2017. Kesäkokouksen antia ja syksyn tulevia teemoja esitteli ryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

Puolueemme ytimessä on kansallisen edun ja sisäisen solidaarisuuden edistäminen ja suomalaisten puolustaminen usealla rintamalla. Meille on tärkeintä, että suomalaisten maksamat veroeurot käytetään ensisijaisesti heidän hyvinvointinsa, terveytensä, koulutuksensa ym. rahoittamiseen eikä maailman parantamiseen. Perussuomalaisten poliittisen agendan keskiössä on totta kai näin ollen myös haittamaahanmuuton torjuminen ja EU-kriittisyys. Ne ovat olleet se perusta, jonka päälle on koko liikkeemme rakennettu.

”Niin kauan kuin valtiontalous on alijäämäinen, on kaikkia menoeriä tarkasteltaessa muistettava, että kysymys on aina nollasummapelistä. Kaikkiin hyviin uudistus- tai korjausesityksiimme haemme aina vastinparin – mistä rahat siirretään niiden toteuttamiseen”, korosti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

– Tulevassa oppositiopolitiikassamme emme keskity pelkästään haukkumaan hallitusta. Esitämme vaihtoehtoja. Nyt syksyllä kärkihankkeitamme ovat esimerkiksi suomalaisten työllisyys, oikeudenmukainen sosiaalipolitiikka ja kansalaisia kohdanneiden epäoikeudenmukaisuuksien korjaaminen, kuten vakuutuslääkärijärjestelmän muuttaminen, sisäilmasairastuneiden auttaminen sekä muiden kriittisten poliittistaloudellisten kytkösten läpivalaisu.

Vakuutuslääkäreille käännetty todistustaakka

Kolmen viimeisen hallituksen toimesta on lailla vapautettu vakuutuslääkärit totuusvelvoitteesta. Vakuutuslääkärit voivat päätöksissään kävellä jopa yliopistollisten sairaaloiden erikoislääkäreiden todistusten yli ja evätä korvaukset. Maksamatta jätetyt satojen miljoonien eurojen korvaukset jäävät vakuutusyhtiöiden kassaan ja omaisuudeksi. Summa jaetaan osinkoina osakkeenomistajille valtiolle ja kunnille sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöille. Kärsijöinä ovat kansalaiset.

Kansanedustajamme Jari Ronkainen on tehnyt jo alkukeväästä hallitukselle toimenpidealoitteen vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamiseksi. Aloite ei ole aiheuttanut hallituksessa vielä minkäänlaisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi.

Eduskuntaryhmämme Jari Ronkaisen johdolla valmistelee nyt kiireisesti lakiesitystä, jonka nojalla vakuutusyhtiöiden korvaus- ja eläkepäätökset on tehtävä lähtökohtaisesti vakuutetun oman lääkärin diagnoosin pohjalta. Vakuutusyhtiöiden lääkäreillä ei pidä olla mahdollisuutta evätä korvausta, elleivät he kykene lääketieteellisin perustein todistamaan korvaushakemusta olennaisilta osin virheelliseksi. Korvaustilanteissa tulee soveltaa käännettyä todistustaakkaa vakuutusyhtiöihin. Vakuutusyhtiö voi vapautua korvauksen maksamisesta vain, jos kykenee todistamaan diagnoosin, jolla korvaus vakuutetulle maksettaisiin olennaisilta osin virheelliseksi.

Toivomme, että kaikki eduskuntaryhmät voivat kannattaa tulevaa Lex Ronkaista.

Sisäilmaongelmien korjaaminen ja sairastuneiden oikeusturva

Sisäilmasairauksiin kuuluva home- ja kosteusvauriosairaus on mittava ongelma. Yli 40 prosentissa kouluista, 20-25 prosentissa asunnoista ja lisäksi 5 prosentissa toimistokiinteistöjä on home- ja kosteusvaurioita, jotka altistavat päivittäin jopa 800 000 suomalaista. Taloudellisilta vaikutuksiltaan kyseessä on miljardiluokan asia. Sairastuneiden henkilöiden terveydelliset ongelmat ovat moninaisia ja vaikuttavat koulunkäyntiin, työkykyyn ja yleensäkin elämänhallintaan.

Esitämme seuraavia konkreettisia toimia sisäilmasairastuneiden auttamiseksi:

1) Sairastuneet tulee siirtää turvaan kelvollisiin asuintiloihin mahdollisimman nopeasti, ennen kuin sairaus pahenee työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi. 2) Sairastuneille pitää tarjota mahdollisimman tehokas kuntoutus. 3) Sairastuneille tulee turvata oikeudenmukainen sosiaaliturva. Pysyvästi työkyvyttömät tulee saada kunniallisesti eläkkeelle. 4) Lasten sairastumisesta johtuvat perusopetuksen epäkohdat ja jopa koulusyrjäytymiset tulee korjata. 5) Määrärahoja tulisi kohdistaa home- ja kosteusvauriosairauden tutkimukseen, diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen. Lisäksi SOTE-uudistuksen yhteydessä konkreettinen toimenpide on perustaa 18 sisäilmapoliklinikkaa, vähintään yksi jokaiseen maakuntaan.

Talotekniikan normeja ja määräyksiä kiristetään tällä hetkellä lähinnä poliittistaloudellisiin kytköksiin perustuvien kaupallisten intressien lähtökohdista ja teknistaloudelliset tavoitteet pitkälti sivuuttaen.Laadimme yhdessä sisäilmasta sairastuneiden ryhmän edustajien, puolueettomien rakennusalan asiantuntijoiden ja puoluetoimiston kanssa sisäilmaongelmien poistamiseksi normien ja muiden määräysten korjausehdotukset vuoden vaihteeseen mennessä.

Poliittistaloudellisten kytkösten läpivalaisu tarvitaan, koska lain tai asetusten valmisteluun osallistuneet tahot haluavat hyödyntää syntyneet markkinat myös liiketaloudellisesti. Tulemme läpivalaisemaan nämä poliittistaloudelliset kytkökset. Osa näistä on julkista tietoa, kuten haja-asustusalueen jätevesiasetus ja tuulivoiman syöttötariffit. Soten valinnanvapauden kautta tulee sosiaali- ja terveydenhuoltoon laaja piiri yksityisten omistamia toimijoita jakamaan 20 miljardin euron SOTE-markkinoita. Myös maahanmuuttoon liittyy lukuisia epäselviä hyötysuhteita. Saatuja sisäpiirin tietoja ja suhteita ei häpeillä käyttää parhaiten maksavan liiketoiminnan hyödyksi. Suomessa on tutkitusti maailman vähiten korruptiota. Epäilyttäviä kytköksiä valitettavasti sitäkin enemmän

Lisätietoja: Leena Meri 050 513 23 30