Perussuomalaiset

Puoluesihteerin vaalitervehdys

Lainaus juuri julkaistusta Perussuomalaisten Suomalaisuusohjelmasta – “meidän kaunis Suomemme”.

Tiedäthän, että me perussuomalaiset merkitsemme tässä maassa monelle paljon, sillä yhteensä peräti 1,8 miljoonaa suomalaista on jo aiemmissa eduskuntavaaleissa antanut meille äänensä.

Olemme puolueen jäseniä, yhdistysaktiiveja, luottamushenkilöitä, valtuutettuja, varavaltuutettuja, kansanedustajia, varakansanedustajia ja ehdokkaita vaaleissa. Olemme tämän maan ja sen kansalaisten tukijoita, muutoksen tekijöitä ja perussuomalaisella arvomaailmalla varustettuja vaikuttajia.

Olemme monien alojen tietäjiä ja taitajia, ongelmanratkaisijoita, huomisen tekijöitä, arjen puurtajia ja teemme työmme äänestäjille ja veronmaksajille. Olemme ylpeitä arvoistamme, politiikastamme sekä työmme merkityksestä ja sitoutuneita työskentelemään perussuomalaisten, Suomen ja suomalaisten puolesta. Perussuomalaisten ehdokas-ehdokkaiden valintaprosessit ovat suurin piirtein loppusuoralla ja on hienoa, että niin ehdokkaat, kuin myös kenttäväkemme alkavat olla lähtövalmiina tuleviin eduskuntavaaleihin. Olette tärkeitä!

Kaikki ponnistukset, joita näissä vaaleissa tulemme tekemään, vaikuttavat suoraan siihen, että ensi keväänä perussuomalaisilla on mahdollisuus näyttää osaamisensa hallituspuolueena. Olemme jo vuosia odottaneet, että näkisimme sen päivän, jolloin seuraaminen vaihtuu vaikuttamiseksi ja tulevaisuudenkuvat positiivisemmiksi. Olemme yhdessä tehneet pitkän matkan ja tuoneet kuuluville perussuomalaisten äänen, ja samalla saaneet huomata, että meitä myös kuullaan!

Parhaillaan moni asia ympärillämme on myllerryksessä. Yllättävät uutiset ja muutokset seuraavat toisiaan, ja ihmisten arkea sävyttää huoli huomisesta. Tulevissa vaaleissa ei ole kuitenkaan kyse vain vaalien voittamisesta tai siitä, kuinka monta kansanedustajaa saamme kannatuksellamme eduskuntaan. Kyse on myös siitä, saammeko yhdessä voimistettua perussuomalaisten puolueen ääntä niin, että Suomen kaikki äänestäjät kuulevat sen ja tähän yhteistyöhön kutsun nyt teistä jokaista!

Toivotan kaikille menestystä alkavaan vaalityöhön, tehtävämme on puolen vuoden maratonin kokoinen!

Arto Luukkanen
Puoluesihteeri