Perussuomalaiset

pe 22.11.2013 Muokattu pe 31.1.2014 10:46

Perussuomalaisten palvelukunnat -ohjelma

Perussuomalaisten mielestä PERUSKUNNAT on säilytettävä, koska päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä ihmistä. Tällöin kansalaisten toiveet ja tarpeet tunnetaan hyvin, joten lähipalvelut ja lähidemokratia toimivat. Lähipalveluiden saatavuus ja taso on säädettävä erillisellä lailla.

PIIRIKUNNAT hoitavat tehtävät, jotka vaativat peruskuntaa laajemman väestöpohjan. Piirikunnat ovat seutukunnan tai maakunnan kokoisia. Piirikunta toimii kuntayhtymänä, ja aluksi sille keskitetään perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Tämä on kiireellinen tehtävä, jotta terveyskeskusten ongelmat saadaan ratkaistua. Erityisen vaativa sairaanhoito keskitetään yliopistosairaaloihin.

Piirikunnilla on  laajan väestöpohjan vaativien sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu. Myös kaikki sosiaalipalvelut voidaan siirtää piirikunnalle, jos peruskunta niin haluaa.

Piirikunnilla on palvelujen järjestämisvastuu. Piirikunta voi tuottaa palvelut joko itse tai käyttää apuna yksityisiä yrityksiä, osuuskuntia ja yhteisöjä. Asiakkaat voivat käyttää sote-palveluja ”raha seuraa asiakasta” periaatteen mukaisesti. Peruskuntien maksuosuudet määräytyvät pääosin palvelujen käytön perusteella.

Myöhemmin piirikunnalle keskitetään muut peruskuntaa laajemman väestöpohjan tarvitsevat palvelut, kuten esim. ammatillinen koulutus, työvoimapalvelut, pelastustoimi, erilaiset lupa-asiat, maakunnallinen maankäytön suunnittelu ja maakunnallinen edunvalvonta.

Peruskunnat valitsevat piirikunnan piirivaltuustoon asukaslukuun perustuvan määrän piirivaltuutettuja. Valinnassa huomioidaan vaalitulos ja alueellinen tasapuolisuus. Piirivaltuusto valitsee piirihallituksen, jossa yhden kunnan edustajilla ei saa olla enemmistöä.

Pääkaupunkiseudulla palvelukunnat -ohjelma toteutetaan soveltuvin osin, ja siitä säädetään erityisolosuhteet huomioon ottavalla erillislailla.

Perussuomalaisten Suomen palvelukunnat -ohjelma luettavissa täältä >

Lisätiedot:

Pirkko Mattila
Kansanedustaja, työryhmän puheenjohtaja
puh. 050-512 0176

Hanna Mäntylä
Kansanedustaja, työryhmän jäsen
puh. 050-512 0497

Reijo Tossavainen
Kansanedustaja, työryhmän jäsen
puh. 050-320 0444