Perussuomalaiset

pe 15.11.2013 Muokattu ma 16.12.2013 18:04

Perussuomalaisten Suomen palvelukunnat -ohjelman jatkotyö julki

Perussuomalaiset on saanut valmiiksi uuden vaiheen kesällä julkaistusta omasta kunta- ja palvelurakenneohjelmastaan nimeltään Suomen palvelukunnat -ohjelma.

Palvelukunnat –ohjelma perustuu peruskunta-piirikunta -pohjaiseen järjestämismalliin, jossa peruskunta on keskeinen vaikuttaja ja piirikunta vastaa peruskuntaa laajempaa väestöpohjaa edellyttävien palveluiden järjestämisestä. Keskipisteessä on palveluja tarvitseva ihminen, jonka hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja ihmisarvosta huolehditaan.

Perussuomalainen malli ei sisällä kytkentää kuntarakenneuudistukseen. Peruskunnat jatkavat itsenäisinä, mikäli niiden kuntalaisten luottamusta nauttivat valtuustot näin päättävät. Vapaaehtoisia kuntaliitoksia voidaan kannustaa. Peruskunnilla on laaja yleinen toimiala. Lisäksi ne omistavat piirikunnan, jonka järjestämisvastuulle siirretään koko terveydenhuolto sekä mahdollisesti osa sosiaalipalveluista. Sairaanhoitopiirejä ei lakkauteta, vaan ne jatkavat itsenäisinä oikeushenkilöinä piirikunnan nimellä.

Lähipalvelujen turvaamiseksi järjestämislaissa tai erillisessä lähipalvelulaissa säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta erilaisissa ja erikokoisissa kunnissa. Jokaisessa peruskunnassa on riittävät lääkäri-, hammaslääkäri- ja muut terveydenhuollon sekä sosiaalitoimen lähipalvelut. Haja-asutusalueilla asukkaan etäisyys peruspalvelupisteeseen määritellään lähipalvelulaissa joko ajan tai matkan perusteella. Harvaanasutuilla sekä saaristoalueilla saavutettavuus hoidetaan erityisjärjestelyillä. Palveluita tarjotaan joko kiinteistä toimipisteistä, palveluautoista tai vastaavista vähintään kahtena päivänä viikossa.

Perussuomalainen Palvelukunnat -ohjelma on ensimmäinen askel kattavan peruskunta-piirikunta-mallin toteuttamisessa. Seuraava askel – 2020-luvun loppuun mennessä – on vahvistaa piirikuntien taloudellisia ja demokraattisia ulottuvuuksia aidon kansalais- ja palveluyhteiskunnan kehittämiseksi. Turvaamalla hyvinvointivaltio turvataan myös hyvinvointikunnat.

Työ Perussuomalaisen vaihtoehdon jatkokehittämiseksi jatkuu muun muassa Perussuomalaisen Palvelukunnat –ohjelmaan liittyvien lakiluonnosten osalta.

Perussuomalaisten Suomen palvelukunnat -ohjelma luettavissa täältä >

Lisätiedot:

Pirkko Mattila
Kansanedustaja, työryhmän puheenjohtaja
puh. 050-512 0176

Hanna Mäntylä
Kansanedustaja, työryhmän jäsen
puh. 050-512 0497

Reijo Tossavainen
Kansanedustaja, työryhmän jäsen
puh. 050-320 0444