Perussuomalaiset

to 30.12.2021 Muokattu ma 3.1.2022 01:50

PS:n vaalitapahtumat koronarajoitusten aikana – toritapahtumia voidaan järjestää

Suomen aluehallintoviranomaiset ovat julkaisseet joitakin alueellisia kokoontumisrajoituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Viranomaispäätökset kokoontumisrajoitteista tehdään tartuntatautilain nojalla ja aina kuukaudeksi kerrallaan. Huomioithan, että myös paikalliset terveystoimijat ja kunnat voivat tehdä omia suosituksia yleisötapahtumien osalta.

Perussuomalaisten vaalitapahtumissa noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia, joiden pohjalta tapahtumiin luodaan terveysturvalliset olosuhteet. Lähtökohta on, että kaikissa Perussuomalaisten tapahtumissa noudatetaan kaikilta osin riittävää varovaisuutta. Vastuu ohjeistuksen noudattamisesta on tapahtuman järjestäjätaholla.

Perussuomalaisten vaalitapahtumat järjestetään pääsääntöisesti toritapahtumana ulkona, joka jo itsessään pienentää tartuntariskiä. Tällä hetkellä aluehallintovirasto rinnastaa toritoiminnan ns. jatkuvaan normaalitoimintaan, joka ei kuulu kokoontumisrajoitusten piiriin.

Suosittelemme tapahtumissa kasvomaskien käyttöä ja riittävien turvavälien noudattamista. Tilaisuuden järjestäjän vastuulla on, että osallistujille on tarjolla kasvomaskeja ja mahdollisuus käsidesin käyttämiseen sekä riittävien etäisyyksien pitämiseen.

Tarvittaessa tilaisuuden järjestäjän on reagoitava uusin järjestelyin viranomaisohjeistuksen koronarajoitusten osalta muuttuessa. Osallistujamäärän mahdollinen rajaaminen ja hygieniaohjeistuksen noudattaminen on tapahtuman järjestäjätahon vastuulla.

Lue lisää linkeistä:

THL:Arvio tapahtumien ja kokoontumisten koronavirukseen liittyvästä riskistä (Yhteiskunnallinen toiminta, 31.12.2021) >>

Katso oman alueesi aluehallintoviraston verkkosivut ja ajankohtaiset tiedotteet tästä linkistä >>

Tarkista oman alueen aluehallintoviranomaisten yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksia koskevat päätökset tästä linkistä >>

Aluehallintovirasto kokoontumisrajoitukset paikkakunnittain >>

Avi: Mitä toimintaa koronarajoitukset eivät koske >>

Niillä alueilla, joissa aluehallintoviranomainen on asettanut rajoituksia sisätapahtumiin, on tärkeää järjestää ja tehostaa Perussuomalaisten aluevaaliviestin jakamista ulkona järjestettävien toritapahtumien lisäksi myös muilla keinoin:

  • kertomalla Perussuomalaisten linjauksista ystäville, tuttaville ja kevareille,
  • tehostamalla vaalilehtien jakotyöskentelyä ja sosiaalisen median maksullista markkinointia,
  • tehdä oman yhdistyksen ehdokasporukalla vaalilehtien jakokampanjaa,
  • kirjoittamalla mielipidekirjoituksia paikallislehtiin (niin printti, kuin verkkolehtiin),
  • hyödyntää luvalliset ulkomainospaikat esimerkiksi omatekoisilla ehdokaskylteillä,
  • toteuttaa lehdissä ehdokkaiden yhteisilmoittelua.

Koronarajoitukset haastavat perussuomalaiset huomioimaan aluevaaleissa eri viestintäkanavat- ja keinot nyt entistä tarkemmin, jotta onnistumme omassa kohderyhmäviestinnässä.

Toistetaan puolueen viestiä – Suomalainen ensin – rohkeasti ja toteutetaan aluevaalien kampanjaviestintää yhdessä onnistuen sekä hyvällä fiiliksellä.

Lisätietoja:

Arto Luukkanen
Puoluesihteeri
arto.luukkanen@perussuomalaiset.fi
040 831 9977