Perussuomalaiset

su 21.10.2018 Muokattu ti 23.10.2018 15:15

Juvonen: Hoitoala ei ole sulatusuuni, johon jokainen kelpaa – Sora lainsäädäntöä tiukennettava ja pääsykokeet takaisin

Mediatiedote 21.10. 2018
Julkaisuvapaa

Hoitajakouluun kelpaa kuka vaan, kirjoitettiin Helsingin sanomissa tänään 21.10. 2018. On hyvä, että alan opettajat uskaltavat vihdoinkin avata suunsa. Nyt on ryhdyttävä välittömästi etsimään ratkaisuja tilanteeseen, kansanedustaja Arja Juvonen (ps) vaatii.

Pääsykokeet ja henkilökohtaiset haastattelut tulee palauttaa hoitoalan opintoihin pyrkiville. Näihin kohdennetut resurssit ovat satsausta potilasturvallisuuteen ja hyvään ja laadukkaaseen terveydenhoitoon. Alalle soveltumattomuuteen ratkaisuja hakevassa ns. Sora lainsäädännössä on myös korjattavaa ja tiukennettava. Opinto-oikeus tulee voida keskeyttää nopeasti, mikäli havaitaan, että opiskelijalla ei ole edellytyksiä opiskelulle ja alalle. Opiskelijalta tulisi myös vaatia entistäkin nopeammin esimerkiksi huumeainetestiä, mikäli sille olisi epäilyjä, vaatii kansanedustaja Arja Juvonen (ps).

Alalle opiskelevista on varmasti enemmän niitä, jotka hallitsevat opinnot ja kokevat alan omakseen. On siis tärkeää, että koko alaa ja lähihoitajaopiskelijoita ei leimata. Kun alalle hakeutuu joko pakon sanelemana tai ohjattuna alalle sopimattomia henkilöitä, olemme pulassa ja pelottavan asian keskellä. Tämä suuntaus on kuitenkin yhteiskunnan tekemä, sillä pääsykokeet hoitoalan opinnoista on poistettu ja sisään mennään heittämällä. Hoitoalan koulutusta järjestetään myös työvoimapoliittisessa koulutuksena ja ala voi olla monelle myös se viimeinen toive työllistymiseen.

Hoitoalalle soveltumattomuuteen ratkaisuja antava ns. sora-lainsäädäntö tuli voimaan 1.1.2012. Edellä mainittuihin lakeihin sisältyy opiskeluoikeuden peruuttaminen, jonka tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja sen jälkeisessä työelämässä. Ongelmana tässä lainsäädännössä on kuitenkin se, että laeissa säädetyt edellytykset opiskeluoikeuden peruuttamiselle ovat tiukat. Opiskelija tulee myös aina ensisijaisesti ohjata tukitoimien piiriin ja pyrkiä näin poistamaan opiskelun jatkamiseen liittyvät mahdolliset esteet.

Opiskelun tukemisessa siis joustetaan, ymmärretään ja annetaan siimaa jopa kohtuuttoman pitkään. Raja on ilmeisesti nyt tullut vastaan, kun alan opettajat astuvat julkisuuteen. Tämä heidän viestinsä on otettava ehdottoman vakavasti.

– Tein jo vuonna 2014 kirjallisen kysymyksen ministerille hoitoalan pääsykokeiden tilanteesta. Oli kerrassaan uskomatonta, että pääsykokeet suunniteltiin poistettavaksi. Oli päivän selvää, mitä seurauksia asiasta tulee olemaan. Alalle pääsee henkilöitä, joilla ei ole alan edellyttämiä ominaisuuksia, toteaa Juvonen.

– Tulee myös muistaa, että hoitoalalla on ollut myös niitä aikoja, kun pääsykokeet kouluun kestivät parikin päivää ja opiskelijaksi pyrkivän piti näyttää kaikki kykynsä alalle. Mikä ihme on muuttanut näkökulman sellaiseksi, että pääsykokeita ei tälle tärkeälle ja vastuullisella alalle tarvita, Juvonen kysyy.

Lisätietoja:

Arja Juvonen, 050-5311108