Perussuomalaiset

to 20.10.2022 Muokattu pe 21.10.2022 13:31

Perussuomalaiset valtuutetut Sakari Puisto ja Veikko Vallin jättivät valtuustokyselyn Tampereen velkakehityksestä

TIEDOTE

Perussuomalaiset valtuutetut Sakari Puisto ja Veikko Vallin jättivät valtuustokyselyn Tampereen velkakehityksestä

Kuluneen vuoden aikana Suomen talouden iso kuva on muuttunut, ja myös korot ovat olleet nousussa. Talouden näkymät tulevaisuuteen ovat monin tavoin epäselvät. Valtuustokyselyssä kysytään Tampereen kaupungin velasta ja sen mahdollisista vaikutuksista.

Tarkoituksena on puida tarkemmin kaupungin ottaman velan rakennetta ja sitä, miten kohonnut korkotaso vaikuttaa lainanhoitokustannuksiin. Onko kaupunki tehnyt stressitestejä ja talouden suunnitelmia korkojen nousun varalle?

”Tein itse asiassa samannimisen valtuustokyselyn jo edellisellä valtuustokaudella niin sanotusti hyvän sään aikana. Talouden katsauksissa todettiin jo tuolloin, että Tampereen kaupungin tulorahoituksen taso on riittämätön suhteessa investointitasoon. Kysyin suunnitelmista sellaista tilannetta silmällä pitäen, että markkinatilanne muuttuu tulevaisuudessa”, valtuutettu Puisto kuvailee.

”Tampere on jo vuosikaudet elänyt yli varojensa ja velkaantunut hurjaa vauhtia. Siksi on perusteltua olla huolissaan kaupungin talouden kestävyydestä. Olemme useaan otteeseen varoitelleet kaupungin johtoa huolettomasta velkarallista ja korkojen noususta. Nyt korkojen nousu on todellisuutta. Siksi teimme valtuustokyselyn, jossa haetaan vastauksia korkojen nousun vaikutuksiin. Johtaako se esimerkiksi verojen ja maksujen korottamiseen? Työnnetäänkö jälleen kättä syvemmälle kuntalaisten taskuihin, kun taloutta ei ole saatu tasapainoon ja investointivimma vain jatkuu?” kysyy valtuutettu Vallin.

Valtuustokysely käsitellään valtuuston kyselytunnilla maanantaina 24.10.2022. Valtuustokysely on luettavissa kaupungin verkkosivuilla:

https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuuston_kyselytunti/Kokous_24102022/Valtuustokysely_Tampereen_velkarakentees(281245)

Lisätietoja:

Sakari Puisto puh. 09 432 3171

Veikko Vallin puh. 09 432 3156