Perussuomalaiset

ti 6.3.2018 Muokattu ti 6.3.2018 11:47

99 askelta etelään – perussuomalaisten puoluetoimisto muuttaa

Perussuomalaisten puoluetoimisto on muuttanut uusiin tiloihin osoitteeseen Iso-Roobertinkatu 4. Toiminta käynnistyy uudessa osoitteessa keskiviikosta 7.3.2018 alkaen.

– Siirrymme 99 askeleen verran etelämmäs Iso-Roobertin kävelykadulle, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoo.

Perussuomalaisten aikaisempia toimitiloja Yrjönkadun osoitteessa on uhannut mittava putkiremontti, joka olisi vaarantanut valmistautumisen tuleviin maakunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleihin kuluvan vuoden aikana.

– Yrjönkadun toimitilojen putkiremontti on ollut vireillä jo pitkään, ja on erittäin todennäköistä, että remontti realisoituu lähiaikoina. Perussuomalaiset eivät voi ottaa sitä riskiä, että putkiremontin aiheuttama häiriö vahingoittaisi vaalityötä ajanjaksolla, jolloin häiriötön työskentely-ympäristö on ehdottoman välttämätön.

– Uusissa tiloissa voimme keskittyä täysillä tiukkaan vaalirupeamaan. Ja tuumaustunnitkin sujuvat mukavammin ilman remontin aiheuttamia runkoääniä.

– Kunhan muuttolaatikot on purettu, kutsumme yhteistyökumppaneita kylään ihan normaaliin tapaan.