Perussuomalaiset

pe 2.1.2015 Muokattu pe 2.1.2015 10:08

Eduskunnan 2. varapuhemiehen ilmoitus vaaliehdokkuudesta

Nyt on tullut aika ilmoittaa eduskuntavaaliehdokkuudestani huhtikuun 2015 vaaleissa.

 

Olen saanut olla todellisella näköalapaikalla eduskunnan puhemiehistössä tämän kuluneen nelivuotisen vaalikauden. Olen siitä syvästi kiitollinen ja todella kiitän puoluettani, että olen saanut tämän arvostetun kunniatehtävän. Työyhteys niin puhemiesten kuin eduskunnan virkamiesten kanssa on ollut saumatonta ja asiantuntevaa. Tehtävä on yksikertaisesti hienoimpia koko maassamme. Eduskuntahan käyttää korkeinta päätösvaltaa Suomessa.

 

Olisin jopa kiitollisuudenvelkaa puolueelleni jatkaa ehdokkaana tällaisista asemista, mutta kuitenkin olen päätynyt kieltäytymään ja luopumaan ehdokkuudesta, vaikka kansanedustajan tehtävä on mitä kiehtovin ja merkittävin.

 

Päinvastoin kuin joillakin muilla, minulla on ollut onni kasvattaa omalta paikkakunnalta Kankaanpäästä pätevä seuraajaehdokas, jolla on kolme loppututkintoa jopa tohtorin väitöstä myöten, joten hyvillä mielin voin nuorentaa vastuuta ja katsoa rohkeasti eteenpäin yhdessä rakentaen tulevaisuudessa parempaa ja kehittyvää Suomea, ei paikalleen jähmettyvää tai taaksepäin katsovaa Suomea.

 

Olen saanut kansalta tuen kolme kertaa eli kahdeksitoista vuodeksi toimia kansanedustajana. Viimeksi sain palata Arkadianmäelle 24 vuoden tauon jälkeen, jonka uskoin olevan Suomen ennätys, mutta Jakob Södermanilla oli taukoa 25 vuotta. Katson tämän ajan olevan riittävän antaa uusille tuoreille voimille tilaa. Ikänikin on jo inhimillisesti ajatellen varttuneen miehen ikä 71 vuotta, mutta kunnoltani ja mieleltänikin katson kyllä olevani edelleen parhaissa voimissani. Sitä todistaa esim. kuluneena vuotena saamani neljä mitalia eduskunnan mieskansaedustajien eri juoksumatkojen ja hiihdon mittelöissä. Kansalaisten antamasta suurenmoisesta tuesta niin eduskunta- kuin kunta- ja seurakuntavaaleissa olen syvästi kiitollinen.

 

En suinkaan ehdokkuudesta luopumiseni myötä ole jäämässä lepäämään laakereilleni. Pappistyötäni seurakuntalaisten palvelijana jatkan mieluusti ja ilahtuneena voinkin todeta, että monet pyytävätkin näihin tehtäviin. Herättäjä-Yhdistyksen työyhteydessä olen saanut toimia kymmenkunta vuotta aluesihteerinä ja edelleenkin alueyhdyshenkilönä.

 

Monissa muissa vapaaehtoistehtävissä riittää puuhaa yllin kyllin, niin sotiemme veteraanien parissa, urheiluseurassa kuin vesireittien kunnostusyhdistyksessäkin.  Perussuomalaisten työ jatkuu samoin, tänä vuonna piirin puheenjohtajana ja Kankaanpään suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajana. Seurakunnassa olen yhtenä valtuutettuna enemmistön muodostavassa kirkon virallisen linjan valtuustoryhmässä.

 

Mutta ehkä jatkossa jää myös enemmän omaa aikaa perheelle ja sukulaisille ja ehkä kuntokin paranee rakkaan juoksuharrastuksen osalta, onhan meillä aikuisurheilijoilla joka viiden vuoden jälkeen aina uusi sarja, jossa mitellä ikätoverien kanssa.

 

Näin kiitollisena saan katsella matkani varren tapahtumia ja muistoja sekä suunnitella uusien  jälkien piirtymistä elämäni pientareelle.

 

 

Anssi Joutsenlahti

Eduskunnan 2. varapuhemies

puh. 09-4323052, 044-5722205