Perussuomalaiset

ti 12.2.2013

Eduskunnan talousvaliokunta tukee perussuomalaisten telakkalinjaa

Eduskunnan talousvaliokunta on tämänpäiväisessä kannanotossaan asettunut perussuomalaisten linjoille telakkateollisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Suomen meriteollisuus koostuu telakoista, systeemi- ja laitetoimittajista, suunnittelua ja konsultointia harjoittavista yrityksistä sekä laajasta alihankintaverkostosta. Telakkateollisuus muodostaa tässä kokonaisuudessa sekä työllistävältä vaikutukseltaan että liikevaihdoltaan kolmanneksi suurimman toimialan. Ilman vahvaa ja monipuolista telakkateollisuutta talousvaliokunta näkee uhkana alihankintaverkoston kuihtumisen.

Perussuomalaisten tavoin talousvaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus tekee kaikkensa akuutin telakkatilanteen ratkaisemiseksi. Lyhyellä aikavälillä valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus pyrkii EU:n valtiontukisäädösten puitteissa tekemään kaikkensa TUI-varustamon tilausten rahoituksen järjestämiseksi. Pitemmällä aikavälillä valiokunta katsoo, että valtiovallan on tarpeen kartoittaa kaikki vaihtoehdot, jotta risteilyalusten valmistustoiminta voi jatkua Suomessa.

Valiokunnan kannanotossa todetaan, että valtion on kattavasti kartoitettava vahvaa teollista toimijaa mahdollisen uuden telakkajärjestelyn varalle. Lähtökohtana valiokunta pitää yksityisen teollisen toimijan vetovastuuta, mutta kannanotossa todetaan, ettei valtion tule tässä vaiheessa sulkea pois mitään järjestelyvaihtoehtoa, kuten valtion osaomistajuutta tai muita valtion rahoitusjärjestelyjä.

Talousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Kaj Turunen, Teuvo Hakkarainen ja James Hirvisaari ovat tyytyväisiä valiokunnan kannanottoon ja allekirjoittavat täysin siinä esitetyt ajatukset.

– Olen iloinen siitä, että valiokunta on yksimielisesti tullut perussuomalaisten telakkalinjalle, toteaa Turunen, joka toimii valiokunnassa perussuomalaisten valiokuntavastaavana.

Lisätietoja:

Kaj Turunen, puh. 050-5120663