Perussuomalaiset

pe 21.10.2016 Muokattu pe 21.10.2016 10:50

Elovaaran koulukiusaamista koskeva lakialoite keräsi yli 100 allekirjoitusta yli puoluerajojen

Kiusaaja, edessäsi voi olla koulun vaihtaminen | Kansanedustaja Tiina Elovaaran (ps) lakialoite vakavien koulukiusaamisten katkaisemiseksi sai 100 allekirjoitusta täyteen. Allekirjoittajia oli kaikista eduskuntapuolueista. Lakialoitteen keskeinen muutos nykylakiin on linjaus mahdollisuudesta siirtää kiusaaja toiseen kouluun.

Lakialoite tekee lisäyksen perusopetuslain 6 §:ään. Lisäys antaa kunnille mahdollisuuden puuttua paremmin ja oikeudenmukaisemmin vakaviin kiusaamistapauksiin kouluissa. Lakialoite pyrkii helpottamaan kiusaamisellaan erityisen vakavaa henkistä tai fyysistä haittaa toiselle oppilaalle aiheuttavan oppilaan siirtämistä toiseen opetuksen järjestämispaikkaan.

Tavoitteena on varmistaa perusopetuslain 29 §:ssä määritellyn turvallisen oppimisympäristön toteutuminen.

Ennalta ehkäisevä vaikutus

”Lähtee viesti, että kiusaamista harjoittava oppilas voi myös olla se, joka joutuu tarvittaessa vaihtamaan koulua. Lailla olisi kiusaamista ennaltaehkäisevä vaikutus, ja se ilmaisisi entistä selkeämmin valtiovallan kannan kiusaamiseen”, Elovaara kertoo.

”Nykyiset kurinpitotoimet voivat olla pitkälle edenneissä kiusaamistapauksissa riittämättömiä, eivätkä korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa. Kiusattu ei saa riittävää suojaa”, Elovaara kommentoi. ”On tärkeää, että kiusatun kokemus korjaavista toimista antaa selkeän tunteen arvostuksesta ja kuulumisesta yhteisöön. Se on viesti asian vakavasti ottamisesta ja toimenpiteenä katkaisee trauman kehittymisen”, Elovaara jatkaa.

Ei suoranainen kurinpitotoimi

Koulun vaihto antaa kiusaajalle viestin korjata ajattelua, arvoja, asenteita ja käyttäytymistä. Kiusaajan myönteisen tulevaisuuden kannalta toimien selkeys ja tehokkuus voivat olla myönteisen elämän edellytys ja tae. Kyse ei ole suoraan kurinpitotoimesta vaan tavasta ratkaista konflikti, koska sitä voidaan tilanteesta riippuen soveltaa sekä kiusatun että kiusaajan kohdalla.

Lakialoite etenee käsittelyyn lähiviikkoina. Siitä käydään lähetekeskustelu, jonka jälkeen se lähtee sivistysvaliokuntaan arvioitavaksi.