Perussuomalaiset

ti 10.11.2015

Esittelyssä piirien puheenjohtajat: Osmo Kokko/Pohjois-Karjala

Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana lokakuun syyskokouksessa jatkamaan valitulla joensuulaisella Osmo Kokolla on takanaan pitkä ura politiikassa ja perussuomalaisen aatteen esitaistelijana. Politiikkaan mies lähti mukaan jo vuonna 1972 liittyessään tuolloisen SMP:n jäseneksi. Varsin nopeasti tie vei kuntavaaliehdokkaaksi ja osaston johtokuntaan ensin Kontiolahdella, sittemmin Joensuussa hänen muutettuaan sinne.

Vuonna 1980 Kokko pääsi Joensuun varavaltuutetuksi ja samana vuonna hänet valittiin jo piirisihteeriksi, missä toimessa hän jatkoi 13 vuotta. Vuonna 1985 hänet valittiin Joensuun kaupunginvaltuustoon ensimmäistä kertaa ja uudelleen vuonna 1993.

Intoa ja virtaa riittää

SMP:n jälkeen Kokko oli mukana keräämässä kannatuskortteja perussuomalaisten käynnistämiseksi ja osallistui perustamiskokoukseen Kokkolassa. Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajaksi hänet valittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2000 ja on parin vuoden taukoa lukuun ottamatta jatkanut toimessa tähän saakka. Joensuun kaupunginvaltuustossa hän on istunut yhtäjaksoisesti vuodesta 2008.

Kansanedustajana Kokko istui kauden 2011-2015. Ammatiltaan Kokko on kuljetusalan yrittäjä. Hän on naimisissa ja kahden aikuisen lapsen isä.

– Intoa ja virtaa riittää vielä kovasti. Hyvällä mielellä ajan perussuomalaista aatetta eteenpäin edelleen, Kokko toteaa.

Työttömyys saatava kuriin

Vaikka gallupit näyttävät mitä näyttävät, Pohjois-Karjalassa se ei näy. Ihmisten suhtautuminen tori- ja yleisötilaisuuksissa on ollut myönteistä. Kuntavaaleihin panostaminen on puolueelle nyt tärkeämpää kuin koskaan.

– Alusta saakka oli kaikilla tiedossa, että kun hallitusvastuu otetaan, se on meille haastava homma. Sitä kaikki eivät vielä ole sisäistäneet, ettei mikään puolue koskaan ole saanut vaaliohjelmaansa sellaisenaan läpi hallitusohjelmaan, sanoo Kokko.

Kokon mielestä kaikkein tärkeintä Suomen kannalta olisi saada työttömyys kuriin. Tätä varten yrittämisen edellytyksiä tulisi parantaa. Kun työllisyys on saatu nousuun, on meillä varaa pitää huolta myös niistä väliinputoajista.

– Eivät asiat Suomessa vieläkään niin huonosti ole kuin moni ajattelee, mutta valtiontaloudessa riittää meille haastetta, Kokko sanoo.

Laakereilleen ei voi jäädä lepäämään

Pohjois-Karjalan piirissä tilanne on melkoisen hyvä. Joka kunnassa on toimivat osastot ja valtuutetut. Yhteishenki on hyvä ja ne aisan yli potkijat alkavat olla vähenemään päin. Hyvin selkeä yksimielisyys saavutettiin puoluekokouksessakin.

Jäsenmäärä Pohjois-Karjalan piirissä on kasvussa, mutta töitä pitää tehdä koko ajan. Laakereilleen ei voi jäädä lepäämään. Kokko painottaa kokemuksen olevan nyt valttia.

– Syyskokouksessa painotin, että ehdokashankintaan on kaikissa kunnissa lähdettävä välittömästi. Piirihallitus tulee kiertämään paikallisosastoissa henkeä nostattamassa. Kun tarpeeksi ajoissa lähdemme liikkeelle, saamme myös parhaat ehdokkaat, kun kilpailijat eivät vielä ole heitä napsineet, kertoo Kokko.

TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ
KUVA MATTI MATIKAINEN