Perussuomalaiset

to 13.3.2014

Huovinen jäänyt yksin – hallituksen aika haudata sote-uudistus?

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Tiedote 13.3.2014

Sote-rintamalla tapahtuu, mutta ei siinä mielessä kuin voisi toivoa. Kuntien lausuntokierroksen aikaraja umpeutui eilen, ja sitä odotellessa yksi jos toinenkin ministeri ehti tehdä pesäeroa hallituksen omaan esitykseen.

Pääministeri Katainen on kertonut pitävänsä mahdollisena sitä, että sote-mallia tullaan muuttamaan tai tilalle otetaan jopa kokonaan toinen malli. Myös ministeri Urpilainen on todennut, että mallia voidaan muuttaa kuntien kuulemisen jälkeen.

Kansalaisten tuntemukset asian käsittelyä seuratessa ovat ymmärrettävästi hämmennys ja huoli, ja samanlaiset ovat tunnelmat myös opposition näkökulmasta katsottuna. Miksi kuntiin lähetettiin lausuntokierrokselle malli, johon hallituspuolueet eivät itsekään ole tyytyväisiä? Kuka hallituksen mallin takana enää oikeastaan seisoo – onko peruspalveluministeri Huovinen asian kanssa yksin?

– Jos näin on, eikö hallituksen olisi jo viimein syytä luovuttaa ja aloittaa sote-uudistuksen valmistelu alusta parlamentaariselta pohjalta, kysyy perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström.

– Kun hallituspuolueiden sisältä ei löydy yksimielisyyttä siitä, kuinka uudistus tulisi toteuttaa, ollaan selkeästi väärillä jäljillä. Toimiva sote-kokonaisuus on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta niin tärkeä, että kiireessä läpi runnottu, puolivillaiseen lopputulokseen johtava uudistus ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävä vaihtoehto, Lindström toteaa ja muistuttaa, että opposition suunnalta on tarjottu asiassa yhteistyön kättä useaan otteeseen.

Perussuomalaiset nostivat asian tänään esille eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan johdolla.

Lisätietoja:

Jari Lindström
puh. 050 512 0495

Vesa-Matti Saarakkala
puh. 050 512 0632