Perussuomalaiset

to 19.6.2014 Muokattu ke 2.7.2014 12:18

Juhannusrauhan vetoomus juhannuskansalle, perussuomalaisten kansanedustajilta

Hyvä suomalainen, nauti juhannuksesta, ja pysy sen lisäksi myös hengissä.

Viime vuonna juhannuksen onnettomuuksissa kuoli yhteensä 14 henkilöä. Seitsemän hukkui, seitsemän kuoli tieliikenteessä.

Me perussuomalaiset kansanedustajat vetoamme sinuun; pysy hengissä tänä juhannuksena.

Kun otat tämän asenteeksi juhannuksen riennoissasi – autoillessasi, matkalla juhannuksen viettoon, vesillä ja mökkirannoilla – olemme varmoja siitä, että valoisan keskikesän juhlasta ei tule kenellekään tragedia. Juhannuksesi ei saa päättyä papin aameneen.

Emme halua holhota suomalaisia. Tämä vetoomus on kirjoitettu elämänilosta, lähimmäisenrakkaudesta ja täysin pyyteettömästi.

Kun pysähdyt hetkeksi miettimään asennettasi istuessasi auton rattiin, lähtiessäsi vesille tai uimareissulle, kysy itseltäsi: ”pysynkö tällä asenteella hengissä”. Jos olet sananmukaisesti nauttinut alkoholia, pysyttele kaukana koneista ja moottoreista ja soutuveneistä. Anna avaimet vain selvän käsiin, jos haluat lähteä liikkeelle.

Ajattelimme tänään 18.6. eduskunnassa juhannustauon uutisointia, ja jokainen mainitsi ensimmäiseksi onnettomuudet ja juhannuskuolemat – vanhasta muistista. Tällä kertaa emme pyydä äänestämään meitä, emme kehota liittymään perussuomalaisiin emmekä moiti kenenkään politiikkaa.

Tällä kertaa vetoamme sinuun, hyvä suomalainen:

”Juhli juhannusta, pidä hauskaa ja itsesi hengissä.
Omaistesi, läheistesi, itsesi ja ystäviesi vuoksi”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Juho Eerola, Ritva Elomaa, Teuvo Hakkarainen, Jussi Halla-aho, Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto, Olli Immonen, Ari Jalonen, Anssi Joutsenlahti, Johanna Jurva, Arja Juvonen, Pietari Jääskeläinen, Pentti Kettunen, Kimmo Kivelä, Osmo Kokko, Laila Koskela, Jari Lindström, Maria Lohela, Anne Louhelainen, Pirkko Mattila, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Martti Mölsä, Mika Niikko, Jussi Niinistö, Pentti Oinonen, Tom Packalén, Pirkko Ruohonen-Lerner, Vesa-Matti Saarakkala, Kaj Turunen, Timo Soini, Ismo Soukola, Maria Tolppanen, Reijo Tossavainen, Kauko Tuupainen, Pertti Virtanen, Ville Vähämäki, Juha Väätäinen.