Perussuomalaiset

ti 5.5.2020 Muokattu ti 19.5.2020 12:33

Koronakuulumisia Lapista

Olemme eläneet Korona-rajoitusten aikaa nyt kohta seitsemän viikkoa. Suhteellisen väljästi asutussa Lapissa rajoitusten noudattaminen on ollut ehkä osin helpompaa kuin tiheästi kansoitetussa Etelässä. Lappilaiset ovatkin tänä keväänä liikkuneet luonnossa enemmän kuin vuosiin. Aurinkoinen ja poikkeuksellisen luminen kevättalvi on kannustanut ihmisiä esim. hiihtämään, pilkkimään ja moottorikelkkailemaan.

Kotikunnassani – Suomen pohjoisimmassa kaupungissa Kemijärvellä on Lapin keski-iältään vanhin väestö. Meillä 39% asukkaista on yli 65-vuotiaita ja 18% yli 75-vuotiaita. Koronavirus ei ole vielä lainkaan ehtinyt tänne kauas Itä-Lappiin. Viranomaisilla on siis ollut runsaasti aikaa valmistautua epidemian alkuun. Nyt kun Korona-rajoituksia jo puretaan, voidaankin kysyä, onko yli kuusi viikkoa kestänyt karanteeni mennyt täällä hukkaan? Olisiko alueellisten rajoitusten käyttö jatkossakin järkevää, kun epidemiaa ei vielä ole ja noin kolmannes väestöstä kuuluu riskiryhmään?

Koulut avataan 14.5. Kolmen etäkoululaisen vanhempana tämä on tavallaan helpotus, sillä etäkotikoulu on kysynyt koko perheen kärsivällisyyttä ja nettiyhteydet ovat olleet hyvin kuormittuneita. Oppimisen ja opetuksen kannalta viimeisen kahden kouluviikon osuus on mielestäni lähinnä sekaannusta aiheuttavaa ja ylimääräisen tarpeettoman riskin ottamista. Noin lyhyellä jaksolla ei ole opettajien suuren enemmistön mielestä oppimisen kannalta juurikaan merkitystä. Lisäksi Lapissa pienillä paikkakunnilla jopa reilusti yli puolet oppilaista on koulukuljetusten piirissä. Miten ne käytännössä järjestetään hallituksen linjauksia ja turvaetäisyyksiä noudattaen, kun matkaa voi yksittäisellä lapsella olla kymmeniä kilometrejä suuntaansa? Itse analysoisin koulujen kiireellistä avaamista vain hallituksen omantunnon puhdistamiseksi, jotta kaikkein syrjäytyneimmät oppilaat saadaan taas koulun valvovan silmän alle ihan virallisesti. Nythän heidän pitäisi olla vanhempien ja sosiaalitoimen vastuulla, mikäli koulusta ei ole heitä tavoitettu? Takavuosina opettajana työskennelleenä uskon, että koulujunasta pudonneita varmasti riittää kuuden viikon omatoimisuuden jälkeen. Lisäksi THL:n ja Hallituksen ajatus siitä, että lapset eivät levittäisi virusta on jotenkin naiivi, vai onko hallituksen todellisena tavoitteena saada lapset, nuoret ja sitä kautta mahdollisimman laaja väestönosa sairastamaan tartunta kesän aikana, jotta koulut ja työelämä pääsevät syksyllä aloittamaan puhtaalta pöydältä?

Frans Emil Sillanpään marssilaulussa lauletaan: ”Aina Hangosta Petsamoon”. 75- vuoden takaisten tapahtumien vuoksi sanoitusta voisi kai muuttaa vaikkapa malliin: ”Aina Hangosta Nuorgamiin”? Suomi on edelleenkin maantieteellisesti ja kulttuurisesti laaja maa ja tarvitsee sen mukaisia toimia päättäjiltä. Nyt on näytön paikka!

Lisätietoja:

Perussuomalaiset Lapin piiri ry

Juhana Kelloniemi
Puheenjohtaja
0442844475