Perussuomalaiset

pe 4.8.2017 Muokattu pe 4.8.2017 19:28

Laura Huhtasaari: “Suomi takaisin!”

Laura Huhtasaaren puhe Työmiehen tuumaustunnilla 4.8.2017.

Kuten perustuslain ensimmäisessä kohdassa todetaan: Suomi on täysivaltainen tasavalta. Presidentti toimii sen täysivaltaisuuden puolesta.

Mikäli tulen valituksi Perussuomalaisen puolueen presidenttiehdokkaaksi, teen kaikkeni Suomen ulkopoliittisen aseman vahvistamiseksi ja kansallisen suvereniteetin palauttamiseksi.

Suomen ulkopolitiikan linjan on perustuttava realismiin ja järkeen. Hyvien ja toimivien ulkosuhteiden merkitys on tärkeää niin suhteessa lähinaapureihin Ruotsiin ja Viroon kuin myös Venäjään ja Yhdysvaltoihin.

Presidentin tulee tukea Suomen vientikauppaa. Vuodesta 2008 alkanut taloudellinen lama alkaa vaivalloisesti hellittää. Valtiontalouden leikkaukset eivät ole tasapainottaneet julkista taloutta, eikä työllisyyttä ole vielä saatu riittävään nousuun. Myös maan talouden kasvu on ollut hidasta. Näyttää siltä, että maailmantalouden nousu ei ehdi riittävästi vaikuttamaan ennen seuraavaa taantumaa.

Suomi tarvitsee pitkäjänteistä talous- ja teollisuuspolitiikkaa, jossa maan infrastruktuuri ja investointikulttuuri voidaan virittää uudenlaiseen nousupositioon. Tarkoituksena on, että niin omat kuin ulkomaisetkin osaajat kokisivat vahvasti sen, että tähän maahan kannattaa investoida ja tässä maassa on tulevaisuutta.

EU on ongelma. Yhä useampi on alkanut ymmärtää, että olemme – vasten tahtoamme – osa byrokraattista ja kaukaista hallintokoneistoa.

Näinkö Suomi taas päätti? Että Suomen metsiä ei EU:ssa lasketa hiilinieluksi. Suomi ei näin päättänyt, mutta EU päätti Suomen puolesta. Pitää muistaa, että metsäteollisuus on Suomelle hyvin tärkeä ja tulee aina olemaan.

Suomen kansa ei vuonna 1994 äänestänyt tällaiseen federalistiseen EU:hun liittymisestä.

Parhaana esimerkkinä tästä on siirtyminen markasta euroon. Se tapahtui lakimiesten tempuilla ilman kansan ääntä. Ihmisille ilmoitettiin silloisen ministerin Sauli Niinistön suulla, että euroon liityttiin jo äänestyksessä EU-liittymislaista. Silloinen perustuslakivaliokunta totesi, että kansanäänestys tarkoitti sitä, että Maastrichtin sopimus onkin voimassa ja tarvittiin vain voimaansaattamislaki euron hyväksymiseksi. Markka hävisi juristerialle.

Tämän jälkeen olemme vajonneet yhä tiukemmin osaksi federalistista hanketta, jonka tarkoituksena on riistää maaltamme viimeisetkin suvereeniuden ja kansallisvaltion tunnusmerkit. Eurokriisissä me olemme maksumiehiä ja sellaisen avoimen shekin takaajia, jonka loppusummaa me emme edes vielä tiedä. EU on klubi, jossa ei noudateta omia sääntöjä. Sääntöjen noudattamatta jättämisestä on tullut kansalaisurheilu ja sitten nauretaan niille, jotka maksavat.

Meistä on tullut maksumiehiä, takaajia ja takuuttajia sekä lopulta myös pakkoasutettavan maan kanta-asukkaita. Suomalaisista on tulossa muukalaisia omassa maassaan.

Pahinta on henkinen miehitys. Sanat koti, uskonto ja isänmaa arvopohjana on häivytetty pois ja tilalle on tuotu asioita, joita meille kaupitellaan eurooppalaisten arvojen nimissä. Kun näiden ylhäältä tuputettujen arvojen todellista luonnetta tutkitaan tarkemmin, voidaan todeta, että kyse on EU:lle maksettavasta rahasta, kansalaisten menetetyistä eduista ja kansallisvaltion menetetystä vallasta.

Adolf Ehrnrooth totesi kerran: “Suomi on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Presidentti Kekkonen sanoi: ”Suomen ulkopolitiikka on löytänyt ja sen on vastedeskin löydettävä tiensä muuttuvassa maailmassa. Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä.

Siis kaiken muun edellä.

Suomalaisten hyvinvointi menee maailmanparantamisen edelle. Suomessa ei kenenkään tarvitsisi syrjäytyä. Suomessa ei yhdenkään vanhuksen tarvitsisi olla vailla arvokasta hoitoa. Suomessa ei kenenkään tarvitsisi seistä leipäjonossa. Pienen kansan pienet varat tulee suunnata omille kansalaisille.

En halua Eurooppaan yhtä valtiota, joka johtaa harvainvaltaan. Haluan itsenäisten kansallisvaltioiden yhteistyötä. Norja, Sveitsi ja Islanti toimivat viisaasti, kun eivät liittyneet EU:hun. Koska, jos ne olisivat aiemmin liittyneet ja nyt haluaisivat erota, EU yrittäisi kostaa keinolla, jos toisellakin.

Olemme toki osa Eurooppaa ja sen kulttuurisia arvoja. Normaalit kauppasuhteet ja kanssakäyminen ovat luonnollinen osa maamme hyvinvointia.

Suomen tulee palauttaa rajavalvonta myös länsirajalle, eikä Suomen tule vastaanottaa turvapaikkahakemuksia turvallisesta maasta, kuten Ruotsista.

Ainoa tapa taistella vallan keskittämistä ja suurpääoman loputonta ahneutta vastaan on kansanvalta.

Näyttää kuitenkin siltä, että isänmaallisuus on nykyään pahe.

Puhetta Suomen kansallisesta tehtävästä pidetään nykyään vihapuheena. Ikään kuin meidän pitäisi kansakuntana kieltää, että olemme kansakuntana edes olemassa.

Suomi tarvitsee presidentin, joka aidosti huolehtii suomalaisista, lähestyy heitä ja arvostaa kansalaisiaan. Meidän ei tule hävetä kansallista identiteettiämme. Meidän tulee hävetä leipäjonojamme.

Perussuomalaiset eivät hyväksy sitä, että istuva presidentti puuttuu perussuomalaisen puolueen sisäisiin valintoihin. Presidentin pitää olla kaikkien presidentti.

Lisäksi aktiivisen katumisen vaatiminen on asiatonta ja se menee jo kiusaamisen puolelle.

Lähdetään toimimaan isänmaan puolesta teemalla ”Suomi takaisin!” Kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ei tingitä.

Sitoudutaan yhteisen Suomen tulevaisuuteen! Tehdään isänmaallisuudesta hyve.