Perussuomalaiset

to 24.1.2019

Leena Meri: Hallituksen SOTE vaatii maksu-uhrinsa

Mediatiedote 24.1.2019
Julkaisuvapaa

Käsittelemme eduskunnan perustuslakivaliokunnassa sosiaali- ja terveyspalveluiden ja maakuntauudistuksen asiakasmaksuja koskevaa lakia.

Hallituksen esityksessä ollaan poistamassa terveyskeskusmaksuilta ns. Välikatto.

Terveyskeskusmaksujen niin sanotun ”välikaton” poistaminen on huono uutinen kansalaisille, jotka käyttävät paljon terveyskeskuspalveluita. Tähän asti lääkärinvastaanoton kertamaksua (20,60 euroa) on peritty yhdessä terveyskeskuksessa enintään kolme kertaa kalenterivuodessa, eli kansalaisen vuosimaksu on ollut enintään 61,80 euroa.Uusi laki muuttaa tilanteen. Jatkossa kansalaista voitaisiin laskuttaa jokaisesta lääkärikäynnistä terveyskeskuksessa aina maksukattoon eli 683 euroon asti. Toki katto täyttyy aikaisemmin, jos kansalainen käyttää muita asiakasmaksullisia palveluita.

Hallitus toteaa itsekin, että se kohdistuu eniten palveluja käyttäviin ja erityisesti vanhuksiin. Vanhukset käyttävät perustason palveluita eniten.

Hallituksen uudistus vaatii siis uhrinsa, joita ovat paljon palveluita tarvitsevat vanhukset. Samaan aikaan puhutaan eläkeläisten aseman parantamisesta ja eläkeläisköyhyydestä.

Tällaista esitystä eivät perussuomalaiset voi hyväksyä.

Lisätietoja:

Leena Meri, leena.meri@eduskunta.fi puh. 09 432 3165
Kansanedustaja, varatuomari
Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Perustuslakivaliokunnan jäsen