Perussuomalaiset

ti 5.2.2019 Muokattu ke 6.2.2019 10:45

Oppositiolta lakialoite hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin – perussuomalaiset ajaneet lakia jo pitkään

Mediatiedote 5.2.2019
Julkaisuvapaa

Oppositiopuolueet ovat tänään yhdessä jättäneet lakialoitteen hoitajamitoituksen kirjaamiseksi vanhuspalvelulakiin. Tällä hetkellä laki ei määrää vähimmäismäärää hoitajille ympärivuorokautisessa hoidossa, vaan kyse on suosituksesta, joka sekin on perussuomalaisten mukaan täysin alimitoitettu.

– Suuret ikäluokat vanhenevat samalla kun ihmiset elävät pidempään. Palveluasumiseen tulee päästä ajoissa ennen kuin kunto huononee liiaksi. Tätä ei saa unohtaa.

– Ei voi olla niin, että vanhuksia jätetään kotiin suorastaan heitteille, vaikka koti hyvä paikka olisikin. Aina se yksinäinen vanhus ei vain enää pärjää. On siis pidettävä huoli, että kotihoidolla on riittävät resurssit ja tehokkaampaan hoitoon päästään ajoissa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri huomauttaa.

Lakialoitteessa hoitamamitoituksen vähimmäistaso määrättäisiin tehostetussa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa hoidossa vähintään 0,7 hoitajaan.

Perussuomalaiset ajaneet hoitajamitoitusta lakiin jo pitkään

Perussuomalaiset ovat esittäneet hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin jo muun muassa vaihtoehdoissaan vuosille 2018 ja 2019. Nämä esitykset eivät ole kuitenkaan herättäneet tuolloin hallituksessa mielenkiintoa.

– Nyt viimeinen – vaalien alla – jopa kokoomus on tullut sille linjalle, että hoitajamitoitus tulee kirjata lakiin edellisten esityksemme mukaisesti. Voimme siis mennä tämän opposition yhdessä tekemän lakialoitteen pohjalta eteenpäin, kun kaikki näyttävät olevan asiasta samaa mieltä, Meri toteaa.

Haamuhoitajien käyttö estettäisiin

Lakialoitteessa lisäksi täsmennettäisiin se, keitä hoitajamitoitukseen saa laskea mukaan. Nykyään on käynyt ilmi lukuisia tapauksia, joissa käytetään niin sanottuja haamuhoitajia, jotka voivat olla esimerkiksi laitossiivoojia tai paperitöissä.

– Heitä ei voi hyvällä omallatunnolla laskea hoitotyön henkilökuntaan mukaan, ja meno onkin ollut suorastaan härskiä joissain yksiköissä. Siksi nyt on kirjattava tarkkaan, että hoitajamitoitukseen saa laskea vain asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, Meri täsmentää.

Sanktiojärjestelmä on luotava

Kun hoitajamitoitus on määritelty laissa, tulee sen vastainen toiminta perussuomalaisten mielestä myös sanktioida ripeästi ja katsoa, että ympärivuorokautiseen hoitoon myös päästään riittävän ajoissa.

– Laki ei toimi, ellemme luo sanktiojärjestelmää niille, jotka eivät sitä noudata. Sanktiot saavat olla tuntuvia, kun puhumme ikäihmisten turvallisesta ja inhimillisestä hoidosta, Meri päättää.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330