Perussuomalaiset

to 24.1.2019

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus on luonut ja edelleen ylläpitää ulkolaisia halpatyömarkkinoita

Mediatiedote 24.1.2019
Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset moitti suullisella kyselytunnilla hallitusta halpatyömarkkinoiden luomisesta Suomeen. He ottivat esimerkiksi Lounais-Suomen alueen, jossa telakkateollisuus tarvitsee jatkuvasti työvoimaa, mutta silti jopa tuhat suomalaista laivanrakentajaa on työttömänä. Ulkomainen halpatyövoima on korvannut heidät. Yle oli tutkinut asiaa ja uutisoi siitä eilen 23.1.

– Kansalle on kerrottu, että Suomessa on huutava työvoimapula. Suomalaisesta työvoimasta ei ole kuitenkaan niin kova pula kuin väitetään, vaan kyse on usein pikemminkin halusta tuoda Suomeen lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio totesi.

Alipalkattua työvoimaa ulkomailta – suomalaiset saavat pysyä kotona

Tavio huomautti, että ulkomaalaiset duunarit hankitaan töihin alihankkijoiden kautta alipalkattuina ja että palkat ovat räikeästi alle suomalaisen sopimustason. Tästä syystä suomalaiset duunarit saavat pysyä kotona.

– Perussuomalaiset tahtovat ottaa työllisyyspolitiikkaan uuden suunnan. Suomea rakennetaan suomalaisten voimin, suomalaisella palkkatasolla. Kysynkin hallitukselta, aiotteko te parantaa suomalaisen duunarin asemaa niillä aloilla, jotka nyt suosivat ulkomaalaista halpatyövoimaa? Tavio kysyi.

Ministeri myönsi ongelmat

Työministeri Jari Lindström (sin.) vastasi, että Suomessa tulisi aina tehdä töitä suomalaisin työehdoin. Suurin haaste on hänen mukaansa valvonnassa.

– Kun yritys tarvitsee osaavaa työvoimaa kiireessä, eikä se sitä löydä Suomesta, se hakee sen muualta. Työehtoja tulee noudattaa, mutta pitää ymmärtää, etten ole vastuussa työsuojelusta tai veroasioista, Lindström kuittasi.

Lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle

Tavio moitti, että vaikka ongelmat ulkomaisen halpatyövoiman käytössä ovat siis selvästi olleet tiedossa, niille ei ole tehty mitään.

– Meillä olisi vieläkin parempi työllisyysaste perussuomalaisella politiikalla ja silloin töissä olisivat ensisijaisesti suomalaiset duunarit, Tavio totesi.

– Hallitus on politiikallaan tietoisesti luonut ja edelleen sallinut kaksien työmarkkinoiden synnyn – ulkomaalaisten halpatyömarkkinat ja suomalaisten työmarkkinat.

Lisätietoja:

Leena Meri, leena.meri@eduskunta.fi puh. 09 432 3165
Kansanedustaja, varatuomari
Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja