Perussuomalaiset

ti 23.10.2018

Perussuomalaisten Elomaa: Hoitoalan soveltuvuuskokeet pikaisesti käyttöön

Mediatiedote 23.10.18
Julkaisuvapaa

Lähiaikoina ammatillisen koulutuksen soveltuvuustesteistä on puhuttu paljon. Erityisesti hoitoalalle on haluttu palauttaa opiskelijoiden soveltuvuuskokeet, jotka edellinen hallitus poisti. Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on tehnyt asiasta jo kolme kirjallista kysymystä tällä vaalikaudella, joissa hän peräänkuuluttaa kokeiden tarpeellisuutta. Nyt myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on tullut samoille linjoille Elomaan kanssa.

– Soveltuvuustestit palvelevat työyhteisön henkilökuntaa, opiskelijaa itseään sekä ennen kaikkea potilaita. Opiskelija ei turhaan opiskele alaa, johon hän ei sovellu, ja toisaalta potilaat saavat ensiluokkaista hoitoa motivoituneelta henkilökunnalta, Elomaa perustelee.

Elomaa huomauttaa, että hoitajien jaksaminen on jo nyt äärirajoilla, kun hoitajamitoitus ei aina ole kunnossa. Soveltuvuus on myös siinä tilanteessa ensiarvoisen tärkeää. Elomaa on itse työskennellyt 70-, 80- ja 90-luvuilla hoitoalalla ja röntgenhoitajana.

Aikanaan kokeet poistettiin, jotta nuoria saataisiin enemmän eri aloille. Elomaa arvioi, että jatkossakin alan opiskelijoita riittäisi ja soveltuvuuskokeiden puuttuminen voi maksaa pitkällä tähtäimellä enemmän.

– Systeemi toimi ennenkin ja hakijoita on joka tapauksessa enemmän kuin on paikkoja. On kaikkien etu pitää soveltuvuuskokeita erityisesti alalla, jossa hoidetaan ihmisiä konkreettisesti. Miksi piti alun perin muuttaa hyvää käytäntöä? Elomaa kysyy.

– Testejä voidaan aina kehittää, jos puutteita huomataan, Kuitenkin toivon, että kokeet saadaan pikaisesti taas käyttöön, sillä selvää näyttöä niiden hyödyllisyydestä on.

Lisätietoja:

Ritva ”Kike” Elomaa, 050 512 0806