Perussuomalaiset

pe 30.11.2018 Muokattu pe 30.11.2018 15:44

Perussuomalaisten Immonen ja Lehto: Hallitus kurittamassa jälleen liikennettä – ”Kansallinen etu ei toteudu”

Mediatiedote 30.11.2018
Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten kansanedustajat Olli Immonen ja Rami Lehto ovat jättäneet tänään eduskunnan ympäristövaliokunnassa eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen biopolttoöljyn käytön edistämisestä liikenteessä.

Kyse on hallituksen esityksestä, jolla velvoitetaan osa lämmitykseen, työkoneisiin ja kiinteästi asennettuihin moottoreihin tarkoitetusta kevyestä polttoöljystä korvattavaksi biopolttoöljyllä vuodesta 2021 alkaen. Jakeluvelvoitteen laiminlyömisestä koituisi seuraamusmaksu.

Satojen miljoonien kustannus yrityksille

Immosen ja Lehdon mukaan keskustan ja kokoomuksen vetämän hallituksen ajamasta uudistuksesta tulee koitumaan satojen miljoonien kustannus eri yrityssektorin toimijoille.

– Eniten uudistuksesta kärsisivät liikenneyrittäjät. Logistiikkakustannusten nousun vaikutus on lakiesityksen myötä Suomen kaltaisessa pitkien logistisien yhteyksien maassa huomattava. Toinen häviäjäryhmä ovat tavalliset henkilöautoilijat, koska liikennepolttoaineiden hinnat nousisivat esityksen myötä merkittävästi. Perussuomalaiset eivät voi kannattaa tällaista kansalaisten kurituslinjaa, Immonen sanoo.

– Esitys on ristiriidassa perussuomalaisten energiapolitiikan keskeisten tavoitteiden kanssa. Hallituksen linjasta poiketen perussuomalaiset haluavat edistää päätöksiä, joilla edistetään suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja kansallista etua, Lehto toteaa.

Maataloutta kuritetaan lisää

Kansanedustajat näkevät uudistuksesta aiheutuvan haittaa myös maataloudelle ja omakotitaloasujille.

– Maataloudessa kustannusten nousu aiheutuu jakeluvelvoitteen työkoneita koskevista muutoksista ja kohdistuu etenkin viljanviljelyyn. Tämä on viljelijöitä kohtaan kohtuutonta, kun otetaan huomioon viljelijöiden haasteet viime vuosina, Immonen huomauttaa.

– Samoin lämmityshinnan nousu lisää kustannuksia öljylämmitystaloissa. Tämä on kohtuutonta, etenkin eläkeläisiä, mutta myös kaikkia muita omakotitaloasujia kohtaan, Lehto sanoo.

Immosen ja Lehdon mukaan on tärkeä varmistaa, että uudistuksen myötä Tullille säädetään oikeus tarkistaa kabotaasiliikenteen ja muista EU-maista tulevat autot.

– Jos hallitus runnoo esityksensä läpi, Tullille on annettava jatkossa oikeus pysäyttää rajalle ne ajoneuvot, jotka eivät täytä Suomessa voimassa olevia sekoitevaatimuksia.

Lisätietoja:

Olli Immonen, 050 512 0114
Rami Lehto, 040 704 4888