Perussuomalaiset

ke 27.2.2019 Muokattu to 28.2.2019 15:01

Perussuomalaisten Meri ja Tavio: Sovitusta pidettävä kiinni – rangaistuksia kovennettava

Mediatiedote 27.2.2019
Julkaisuvapaa

Kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat päättivät yhdessä 15.1., että törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus nostetaan kahteen vuoteen, jolloin vahvaksi pääsäännöksi tulisi ehdoton vankeusrangaistus. Nyt näyttää siltä, ettei yhdessä sovittu olekaan toteutumassa.

Teknisenä syynä on, ettei perustuslakivaliokunta näytä ehtivän normaalilla aikataululla käsitellä asiaa tällä vaalikaudella. Eduskunnan istuntokausi päättynee 15.3. Varsinkin sote- ja maakunta-uudistukset ovat vieneet perustuslakivaliokunnan aikaa.

Perussuomalaiset juristit, perustuslakivaliokunnan jäsen Leena Meri ja lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio, vaativat muita puolueita pitämään sovitusta kiinni.

– Kansalaisten oikeustaju edellyttää rangaistusten pikaista muuttamista ja samaa ovat esittäneet eduskuntaryhmien johtajat. Tälle on olemassa laaja tuki, toisin kuin sote-uudistukselle, joka on ruuhkauttanut perustuslakivaliokunnan, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri sanoo.

– Puolueiden on nyt syytä priorisoida ja asettaa sovittu rangaistuksen nosto asialistalle kiireellisenä, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio vaatii.

Myös kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) teki vuonna 2015 törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistuksen nostoa kahteen vuoteen esittäneen lakialoitteen, jonka allekirjoitti eduskunnan enemmistö.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330
Ville Tavio, 040 845 7270