Perussuomalaiset

ti 4.6.2019 Muokattu ti 4.6.2019 11:10

PS-edustaja Jari Ronkainen arvostelee kotitalousvähennyksen leikkaamista: ”Harmaa talous lisääntyy”

Mediatiedote 4.6.2019
Julkaisuvapaa

Perussuomalainen kansanedustaja ja entinen rakennusalan yrittäjä Jari Ronkainen arvostelee hallitusohjelman kirjausta kotitalousvähennyksen leikkaamisesta ja vähennyksen osuuden pienentämisestä.

”Tämä lisää muovipussiyrittäjien määrää. Sillä tarkoitan rakennusalalla näitä henkilöitä, joiden työkalut mahtuvat aamulla muovipussiin ja jotka kulkevat työmaalta toiselle. Harmaa talous tekee tuloaan takaisin”, Ronkainen kertoo.

Kotitalousvähennys on verovähennys, jonka voi saada asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöistä, mutta lisäksi myös kotona teetetyistä kotitalous-, hoiva- tai hoitotyöstä.

”Vanhuksia kannustetaan yhä enemmän kotona asumiseen, mutta samalla sen tukia karsitaan. Sen lisäksi, että esimerkiksi vanhan rintamamiestalon kunnossapito vaikeutuu, niin myös arkinen apu kuten siivoaminen, pyykkääminen ja ikkunanpesu kallistuvat vanhuksille”, Ronkainen toteaa.

Ronkainen epäilee, että kotitalousvähennyksen leikkaaminen ei ainakaan auta hallitusta saavuttamaan tavoiteltua 75 %:in työllisyysastetta.

”Tämän myötä ostot pieniltä yrityksiltä vähenee. Ei se ainakaan kannusta ketään ryhtymään pienyrittäjäksi tuen piiriin kuuluvilla aloilla. Mielestäni kotitalousvähennystä tulisi päinvastoin korottaa”, Ronkainen sanoo.

Lisätietoja:

Jari Ronkainen
Kansanedustaja
09 432 3141
jari.ronkainen@eduskunta.fi