Perussuomalaiset

ti 18.12.2018

PS:n eduskuntaryhmä: ”Jäätävän kylmää politiikkaa” – tänään hallituksen äänin leikattiin muun muassa veteraaneilta, vammaisilta ja sairailta

Mediatiedote 18.12.18
Julkaisuvapaa

Eduskunta äänesti tänään kansaneläkeindeksin jäädytyksestä vuodeksi 2019. Hallitus esitti indeksien jäädyttämistä vuoden 2018 tasolle ja voitti hallituksen äänin. Perussuomalaiset pitävät jäädytyksiä sydämettömänä tekona.

– Indeksitarkastukset on asetettu yksinkertaisuudessaan siksi, että heikoimmassa asemassa olevien turva pysyisi hintojen nousun mukana. Eli kun indeksejä ei koroteta, mutta hinnat kyllä nousevat joka tapauksessa, veteraanien, vammaisten ja esimerkiksi sairaiden asema heikkenee entisestään, perussuomalaisten edustajat toteavat.

Perussuomalaisten mukaan indeksijäädytykset tuovat korkeintaan minimaalisen säästön valtion kassaan. Kun tukien taso suhteessa hintoihin laskee, toimeentulotukimenot kasvavat, kun muut ensisijaiset tuet eivät riitä.

– Eikä tässä ole kyse vain euroista. Tämä aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä ihmisille, perussuomalaiset hämmästelevät.

Talouskasvu on ollut vahvaa viime aikoina. Perussuomalaiset pitävätkin kohtuuttomana, että vaikka taantumasta on päästy vahvalle kasvu-uralle, leikkaukset jatkuvat.

– Tämä ei ole enää kuin kiusantekoa. Kansaneläkeindeksin mukaisia tarkastuksia ei ole tehty kohta kolmeen vuoteen. Palkat ovat nousseet kohtuullisen hyvää tahtia kasvukautena hintojen mukana, mutta heikommassa asemassa olevilta vielä niistetään lisää. Heillä ei ole näemmä hallituksessa yhtään edunvalvojaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 513 2330
PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja