Perussuomalaiset

ma 4.2.2013

Puolustusvaliokunnan Perussuomalaiset: Rynnäkkökiväärien uusinnassa oltava tarkkana

Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö sekä kansanedustajat Pentti Oinonen ja Ismo Soukola, ovat tänään jättäneet eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa he tiedustelevat, missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on. He kysyvät myös, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi.

Puolustusvoimien käytössä olevan rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on tiettävästi ollut Naton standardien mukaisia 5.56 kaliiperin aseita.

Niinistö, Oinonen ja Soukola huomauttavat, että satoja miljoonia euroja maksavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Kaliiperin vaihdosta on heidän mukaansa harkittava tarkkaan, ja sen ohella on otettava huomioon muun muassa aseen toimintavarmuus ja helppokäyttöisyys.

Perussuomalaisten mielestä Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on oiva tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa.

Lisätietoja:

Jussi Niinistö
p. 050 5767 239